Stefan Löfven ehdokkaaksi Ruotsin pääministeriksi

Parlamentti äänestää puhemiehen esityksestä joulukuun alussa.

Ruotsin valtiopäivien puhemies Andreas Norlén on nimittänyt sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Stefan Löfvenin pääministeriehdokkaaksi. Näin ollen parlamentti äänestää puhemiehen pääministeriehdokkaasta toista kertaa syyskuisten vaalien jälkeen.

SVT:n mukaan puhemies antaa pääministeriehdokasnimityksensä parlamentille joulukuun 3. päivänä. Parlamentin äänestys pidetään Norlénin mukaan 5. joulukuuta.

Stefan Löfven on istuva pääministeri ja hoitaa tehtävää siihen saakka, että uusi pääministeri aloittaa. Parlamentti äänesti syyskuussa Stefan Löfvenin pääministerin paikalta historiallisessa äänestyksessä.

Puhemies voi äänestyttää pääministeriehdokkaita parlamentissa neljä kertaa. Jos yksikään heistä ei saa parlamentin luottamusta, pidetään uudet vaalit.

Yritykset muodostaa hallitusta Ruotsiin ovat alkaneet lähtöpisteestä useaan otteeseen. Aluksi hallitustunnustelijan tehtävässä oli maltillisen kokoomuksen Ulf Kristersson, minkä jälkeen samaa tehtävää yritti Stefan Löfven. Kumpikaan totesi epäonnistuneensa yrityksessään kahden viikon jälkeen.

Marraskuun alussa puhemies Norlén ilmoitti esittävänsä pääministeriksi Kristerssonia. Kokoomusjohtaja ei kuitenkaan saanut äänestyksessä parlamentin luottamusta.

Tämän jälkeen hallitustunnustelijan tehtävän sai keskustajohtaja Annie Lööf. Viikon mittaisen yrityksen jälkeen hän kertoi torstaina päättävänsä tunnustelut tuloksettomina.

Mainos