Suomessa on tarjolla enemmän erilaisia huumausaineita ja niiden johdannaisia kuin koskaan ennen, uutisoi Savon Sanomat.
Uusia muuntohuumeita ja vastaavia aineita tunnistetaan EU:n huumeviraston ja Suomen Tullin mukaan vuodessa noin sata.
Uudet aineet eivät ole poliisin mukaan korvanneet vanhoja, vaan tulleet niiden rinnalle.
Perinteisiin huumeisiin kuuluvan kokaiinin kerrotaan taas yleistyneen Suomessa rajusti. Amfetamiini ja huumaavat lääkkeet ovat olleet suosittuja vuosien ajan. Etenkin Subutexin käyttö huumeena saattaa jopa olla kasvussa.
Poliisin mukaan ongelmana on myös, että huumausaineina myydään mitä sattuu. Esimerkiksi ekstaasiksi väitetty aine voi olla amfetamiinia ja marihuanana myyty rouhe synteettistä kemikaalisekoitusta.
– Maailmalla on kemistejä, joiden tehtävä on kehittää pään sekaisin laittavia aineita. Monille aineista ei ole mitään lääkinnällistä eikä teollista käyttöä. Kukaan ei toisi niitä Suomeen, jos niille ei olisi kysyntää huumeina, sanoo rikosylikonstaapeli Jari Kyllönen Helsingin poliisista.