SS: Säästösyistä Hornetit eivät valmiudessa, kun Suomen ilmatilaa loukattiin

Hornettien valmiustilaa oli väliaikaisesti laskettu juuri sillä viikolla, kun ilmatilaloukkaukset tapahtuivat, kertoo Savon Sanomat.

Savon Sanomien mukaan 20 Hornet-hävittäjää ja kuusi Hawk-harjoitushävittäjää harjoitteli tiiviisti lentotoimintaa juuri ilmatilaloukkauksia edeltäneellä viikolla.

Ylityötuntien purkamiseksi hävittäjälentäjien valmiutta laskettiin hetkellisesti seuraavalla viikolla, jolloin ilmatilaloukkaukset tapahtuivat. Tästä syystä Hornetit eivät ehtineet ollenkaan ilmaan, kun venäläiset kuljetuskoneet loukkasivat Suomen ilmatilaa kaksi kertaa.

Myöhemmin samana iltana venäläinen kuljetuskone lensi kohti Suomen etelärannikkoa kolmannen kerran. Silloin Hornetien valmiutta oli jo nostettu ja Karjalan Lennoston kaksi hävittäjää lensivät venäläistä konetta vastaan ja estivät ilmatilan loukkauksen.

Savon Sanomien mukaan venäläisten rahtikoneet olivat koko ajan Ilmavoimien aluevalvonnan tutkaseurannassa ollessaan Suomen ilmatilassa, eikä niistä ollut vaaraa. Suomen aluelennonjohto ohjeisti venäläislentäjiä pois Suomen ilmatilasta. Lentäjät eivät ohjeita totelleet. Toisen ilmatilaloukkauksen aikana ne eivät myöskään vastanneet aluelennonjohdolle. Tällaisissa tilanteissa Hornetit yleensä hälytetään paikalle niin sanotulle tunnistelennolle.

Puolustusministeriö ja Ilmavoimat eivät kiistä Savon Sanomien tietoja, mutta eivät myöskään kommentoi Hornetien valmiutta.

Mainos