Perussuomalaisten ehdokaslistalla on eniten yli 70 000 euroa vuodessa ansainneita. Listan 20 ehdokkaasta kolmentoista ansiotulot olivat tuoreimpien verotietojen mukaan yli 70 000 euroa.
Perussuomalaisten ehdokkaiden ansio- ja pääomatulojen keskiarvokin on huimat 82 000 euroa. Esimerkiksi kokoomuksen listan vastaava luku on noin 75 000 euroa.
Asetelma selittyy osittain sillä, että perussuomalaisten listalla on paljon kansanedustajia. Vasemmistoliiton ehdokaslistallakin on yhdeksän yli 70 000 euron ansiotuloilla, joukossa kuusi kansanedustajaa.
– Puolueiden julkikuvaa ja profiilia vasten tulos on yllättävä. Vasemmistoliittoa on totuttu pitämään heikompiosaisen väestön etujen ajajana. Myös perussuomalaisten ajatellaan edustavan kansan syviä rivejä, Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari sanoo Savon Sanomissa.
Selvitystä varten lehti kävi läpi kaikkien 251 EU-vaaliehdokkaan verotettavat tulot vuodelta 2012.