SS: Peltipoliiseihin esitetään rekisterikilpien lukulaitteita

Liikkuvan poliisin perinneyhdistys esittää, että ns. peltipoliiseihin olisi asennettava rekisterikilpien lukulaitteet, kertoo Savon Sanomat.

Yhdistyksen mukaan rekisteritunnusten lukulaitteita tarvitaan, koska Suomen sisäisen turvallisuuden tilanne on muuttunut, liikennevalvonta on vähentynyt ja kabotaasiliikenne on vapautettu.

– Rekisteritunnusten lukulaitteiden avulla pystyttäisiin seuraamaan reaaliaikaisesti muun muassa maahamme saapuvien kansainvälisten ajoneuvojen liikennettä ja tukea samalla muun muassa poliisin raskaanliikenteen valvontaa, yhdistys sanoo.

Toiseksi yhdistyksen mukaan valvontaa voitaisiin kohdentaa huume- ja talousrikollisuuteen.

Yhdistys kertoo jättäneensä asiaa koskevan ehdotuksensa sisäministeriön poliisiosastolle.

Mainos