Kaunokirjoituksen tilalle tulee tekstaaminen ja näppäintaitojen harjoittelu – kirjoittamisopetus siirtyy tietokoneaikaan.
Tekstaamisen ohella lapsille opetetaan myös näppäintaitoja.
– Sujuva koneella kirjoittaminen on tärkeä kansalaistaito, jonka soisin kaikille, toteaa Savon Sanomien haastattelema opetusneuvos Minna Harmanen Opetushallituksesta.
Opetushallitus viimeistelee juuri muutoksia peruskoulujen opetusohjelman perusteisiin, ja ohjeet uudesta kirjoittamisopetuksesta lyödään lukkoon vielä vuoden loppuun mennessä.
Harmasen mukaan käsialakirjoituksesta luopuminen on kulttuurisesti iso muutos. Mutta kouluille annetaan asiassa vielä paljon liikkumavaraa: opettajalla on luopa jatkossakin opettaa sidottua kirjoitusta, jos hän itse haluaa.
Näppäintaitojen opettaminen muuttanee koulujen arkea paljon enemmän kuin käsialakirjoituksen loppuminen.