Sotilasrikoksia viime vuonna runsaat 4 100

Sotilasrikosten kokonaismäärä oli viime vuonna 4 150 kappaletta. Se on noin 780 kappaletta edellisvuotista vähemmän.

Pääesikunnan oikeudellinen osasto on koonnut viime vuotta koskevan valtakunnallisen sotilasrikos- ja seuraamustilaston. Aiempien vuosien hienoisesta laskusta huolimatta sotilasrikosten ja -seuraamusten taso on osoittautunut varsin vakiintuneeksi.

Esitutkintoja puolustusvoimien joukko-osastoissa suoritettiin 4 039 kappaletta. Suurimmat asiaryhmät olivat varusmiesten palvelus- ja poissaolorikokset, joissa tapahtui myös huomattavimmat lukumäärävähennykset edellisvuoteen verrattuna.

Esimiesrikoksista puolet oli varusmiesesimiesten tekemiä. Esimiesrikosten määrä on laskenut yli puolella vuodesta 2011.

Seuraamusten kokonaismäärä vuonna 2013 oli 3 163 kappaletta, joka on 709 vähemmän kuin vuonna 2012. Noin 90 prosenttia kurinpitoseuraamuksista oli kurinpito-ojennuksia: muistutus, ylimääräinen palvelus ja poistumiskielto. Loput olivat kurinpitorangaistuksia eli varoitus, poistumisrangaistus ja kurinpitosakko.

Syyttäjälle sotilasrikoksista toimitettiin noin seitsemän prosenttia. Syyttäjälle siirrettiin noin 100 sotilasrikosta vähemmän kuin vuonna 2012.

Mainos