Haavoittunut sotilas. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / GENYA SAVILOV

Sotilaslääkäri: Tällainen on tavallinen päivä rintamalla

Sotilaan mukaan taistelut ovat olleet välillä henkisesti ja fyysisesti sietämättömiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainalainen sotilaslääkäri Oleksi Kušner on pelastanut rintamalla satoja ihmishenkiä. Työ rintamalla on rankkaa, mutta muuta vaihtoehtoa miehellä ei ole.

– Lähdin sotaan ensimmäisenä päivänä. Olen hyvin väsynyt ja haluan mennä kotiin, mutta en voi mennä ennen kuin tämä kaikki on ohi. Olen täysin tietoinen siitä, että saatan kuolla huomenna, hän toteaa virolaiselle Eesti Päevalehdelle.

Kušner kertoo haastattelussa rintamalääkärin tyypillisestä päivästä.

– Olemme yleensä muutaman kilometrin päässä etulinjasta ja taisteluyksiköistä. Jos kaverit ovat tulen alla, menemme heti heidän luokseen töihin. Työskentelemme kaksi tai kolme päivää peräkkäin, sen jälkeen toinen osasto tulee ja korvaa meidät. Sitten tulemme taas heidän tilalleen. Mutta periaatteessa olemme aina käytettävissä ja valmiita auttamaan, hän kertoo.

Vaikeimmat taistelut hänen mukaansa käytiin viime vuoden huhti-toukokuussa, jolloin venäläiset yrittivät murskata ja piirittää Ukrainan armeijan joukot Donbassissa ”hinnalla millä hyvänsä”.

– Toukokuun loppupuoli oli erittäin vaikea, koska oma tykistömme ei suojannut meitä ja olimme täysin Venäjän tykistön ja ilmavoimien armoilla. Taistelut olivat erittäin julmia ja haavoittuneita oli paljon, muutama kymmenkunta joka päivä. Siellä oli lieviä haavoja, mutta monet loukkaantuivat vakavasti. Se kesti viikkoja ja muuttui henkisesti ja fyysisesti sietämättömäksi, lääkäri muistelee.

Sotilaslääkärin työ on kuitenkin myös paljon muuta kuin luoti- ja sirpalehaavojen hoitamista.

– Ihmiset elävät ulkoilmassa, jossa normaaleja hygieniaolosuhteita ei useinkaan ole. Tämän vuoksi sotilaat kärsivät samoista ongelmista kuin siviilit: vilustumisesta, nuhasta, peräpukamista ja ripulista. Ruokamyrkytys on myös yleistä rintamalla, hän sanoo.

Kušner taisteli jo vuosina 2014-2015 Itä-Ukrainassa Azov-pataljoonan ryhmän komentajana. Vuonna 2022 hän palasi armeijaan lääkäriksi.

– Jokaisen Ukrainan kansalaisen on puolustettava maataan, kun vihollinen on porttimme takana, hän sanoo.

Hänen isänsä kaatui rintamalla viime vuoden lopussa.

– Tietysti se on vaikeaa, mutta ikävä kyllä olen jo tottunut kuolemaan ja läheisteni lähtemiseen. Nyt on sota meneillään, minulla ei ole aikaa ajatella sitä. Kun sota on ohi, tulen varmasti kaipaamaan heitä paljon.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)