Verkkouutiset

Neuvostoliitosta aikanaan lahjana saatu Maailmanrauha-patsas Helsingissä puhuttaa jälleen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sotien jälkeinen historia on syytä kirjoittaa uudelleen

BLOGI

Kirjoittaja toivoo ruotsin kielen opiskelusta puhuttavan nyt myös puolustuksellisena turvatakuuna.
Jussi Lähde
Jussi Lähde
Kirjoittaja työskentelee akkumineraalien malminetsinnän ja kaivostoiminnan kehittämisen vastuullisuuden ja viestinnän parissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iso osa Suomen sotien jälkeisestä historiasta on kirjoitettu kynällä, jota ohjaili Neuvostoliiton miellyttämisen halu. Ei voittajien aina tarvitse kirjoittaa historiaa, riittää kun he myhäilevät taipujien tehdessä sen itse.

Menee sukupolvia ennen kuin suomalainen historiantutkimus saa perattua sen mitä pelastettavissa on omasta suhteestamme YYA-aikaan, Neuvostoliittoon ja Venäjään. Maa, joka ei tee tiliä historiansa kanssa ei vapaudu.

Punakynällä kirjoitetun historian lisäksi on paljon sellaista historiankirjoitusta, joka ei kuluneen yli 75 vuoden aikana ole nähnyt sille kuuluvaa päivänvaloa. Ruotsin roolista Suomen kansainvälispoliittisella nuorallatanssilla on puhuttu ja kirjoitettu hävettävän vähän.

En ole huolissani ruotsalaisten omanarvontunnosta enkä usko ruotsalaisen politikan ja teollisuuden kabineteissa vaikuttavien henkilöiden kaipaavan suomalaisia arvomerkkejä rintapieliään koristamaan. Monien hiljaisen diplomatian ja kansainvälisen teollisuuden suhteiden rakentajien osalla tällainen huomio tulisi liian myöhään. Tämän sijaan he ansaitsevan nimensä historiankirjoihin, ennen kaikkea suomalaisten historianymmärryksen takia.

Suomi tulee edelleenkin tarvitsemaan Pohjolaa enemmän kuin läntiset naapurimaamme Suomea. Pohjoismaat muodostavat Euroopassa ja jopa kansainvälisesti merkittävän kokoisen talousalueen, joka kaikkine vikoineen tuottaa kansalaisilleen parempaa turvaa ja hyvinvointia kuin suuri osa muuta maailmaa. Se, että Suomi luetaan mukaan tuohon joukkoon ei ole historiallinen itsestäänselvyys.

Poliittinen retoriikka koostuu kahdesta kokonaisuudesta: siitä mitä sanotaan ja siitä mikä jätetään sanomatta. Suomalaisten on hyvin vaikea hahmottaa pohjoismaisen yhteismarkkinan edessä olevia mahdollisuuksia, kun oman kansainvälistymisemme ja hyvinvointimme historianopetus sivuuttaa Ruotsin roolin 1940-luvulta alkaen. Samassa yhteydessä esille pääsevässä historiassa korostuvat asiat ovat muokanneet käsitystämme läntisestä naapurista: ruotsinsuomalaisten kohtelu, ruotsinsuomalaisten kohtelu ja ruotsinsuomalaisten kohtelu.

Toivon että NATO-jäsenyyden myötä uskallamme keskustella ruotsin kielen opiskelusta suomalaiskouluissa myös kulttuurisina ja puolustuksellisina turvatakuina. Suomen puolustuksen pääkieliä tulevat toki olemaan suomi ja englanti, mutta ruotsin kielen taito on varsinkin nyt varttuville suomalaisille mitä tärkein hätävara.

Esitän kainon toiveen Elinkeinoelämän keskusliitolle, Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:lle ja ulkoministeriölle. Toivon että näillä tahoilla panostettaisiin Ruotsin ja Suomen sotienjälkeisen vielä kirjoittamattoman historian esilletuontiin. Median toivotan tervetulleeksi näihin talkoisiin, toivottavasti jokainen taho saisi ruotsalaiset kollegansa mukaan. Tärkeintä olisi saada tietoa koottua ja esille nykyisten sekä tulevien tutkijapolvien edelleen työstettäväksi.

Suomalaiset kirjakustantamot ja koulujen historianopetus ovat avainasemassa tämän lähihistoriamme nurkan valaisemisessa. Faktakirjallisuutta toivottavasti seuraa aikanaan myös fiktio, historian arvioinnissa tarvitaan aina myös proosan tekijöitä, teatteria ja televisiosarjojen käsikirjoittajia.

Olisi kiinnostavaa nähdä aihepiiriä valottava draamasarja, jonka nimeksi voisi tulla vaikkapa ”Sodan ja rauhan miehet”. Paitsi ettei voi sillä vuonna 1978 tuo nimi annettiin nykyään YLE Areenasta löytyvälle televisiosarjalle, joka käsittelee Suomen, Saksan ja Neuvostoliiton suhteita. Viittaukset Ruotsiin ovat vähäisiä, jälkikäteen on vaikea arvioida, oliko rajauksella aikanaan tiedostamattomia syitä.

Miksi pidän asiaa tärkeänä?

Aivan samalla tavalla, kun on syytä arvioida kriittisesti suhdettamme Venäjään ja rehellisyyttämme omaan historiankirjoitukseemme on syytä miettiä Suomen strategiaa kohti tulevaa. Itse näen että Suomen hyvinvoinnin ja turvallisuuden takaamiseksi yhteistyötä Pohjoismaiden kesken on vahvistettava merkittävästi.

Kiinnostus muihin Pohjoismaihin oli 1980-luvulle asti poliittinen pseudonyymi länsisuuntaukselle. 1990-luvulta alkaen Euroopan avauduttua yhteistyö Pohjolan muiden kansojen kanssa on poliitikon uralla alkanut vasta siinä vaiheessa, jos tietyt ministeripostit ovat hänelle auenneet. Tämä on tulevaisuutemme kivijalan rakentamisen kannalta äärimmäisen ongelmallista.

Pohjoismaat tarvitsevat merkittävästi nykyistä vahvempaa poliittista strategista yhteistyötä selvitäkseen maailman myrskyissä. Tieteen, teollisuuden, koulutuksen ja yhteiskuntien ikääntymisen sekä turvallisuuden haasteet edellyttävät meiltä hyvien käytäntöjen löytämistä ja käyttöönottoa. Olen monesti todennut, että kaikkein helpoin hallituskoalitio syntyisi Suomen kokoomuksen ja Ruotsin sosialidemokraattien välillä. Todettakoon se jälleen kerran.

Olen kerran vuosikymmenessä ehdottanut, että suomalaiset peruskoululaiset kävisivät vaihdossa Ruotsissa yhdeksännen koululuokan aikana. Tietoisuus muutaman viikon edessä olevasta seikkailusta ja koulujen välinen yhteistyö voisivat ainakin osalle oppilaista toimia sytykkeenä ruotsin kielen myötämielisempään opiskeluun. Tästä olisi hyvä aloittaa kunhan historian oppikirjat tukevat ymmärryksen syntymistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)