Maaliskuun lopussa päästiin poliittiseen sopuun sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Kyse on suurimmasta kuntakentän uudistuksesta vuosikymmeniin. Ratkaisu haastaa kuntia ja koko Suomea uudenlaiseen ajatteluun.
Sote-ratkaisu mahdollistaa kansallisen yhdenvertaisuuden toteutumisen, edistää kokonaistuottavuutta ja integroi sosiaali- ja terveyspalvelut yhdeksi kokonaisuudeksi. Toki tässä vaiheessa – kun lakiluonnosta vasta valmistellaan – on olemassa vasta poliittinen sopu ja jonkinlainen raamiratkaisu. Tuleva lakiluonnos kertoo enemmän siitä miten onnistuneesta ratkaisusta on kyse.
Kysymysmerkkejä on vielä tässä vaiheessa paljon. Yksi keskeisimmistä on tämä: Onko sote-alue vain järjestäjä vai myös tuottaja ja millaisina kokonaisuuksina se palveluita tuottajilta tilaa? Tampereella on kokemusta monituottajaisesta tilaaja-tuottajamallista vuodesta 2007 lähtien, tunnemme sekä mallin hyvät että huonot puolet. Tiltua soveltaneiden kaupunkien osaamista tulisikin hyödyntää lain valmistelussa ja sote-alueiden toteuttamisessa.
On olennaista erottaa palvelujen järjestäminen ja tuottaminen selvästi toisistaan, koska molemmat edellyttävät aivan erityistä osaamista. Ja vain näin voidaan vastata julkisen talouden kestävyysvajeeseen. Olennaista on myös päättää, tilataanko väestövastuuta vaiko yksityiskohtaisesti määriteltyjä palvelukokonaisuuksia. Mikäli tilataan väestövastuuta, tuotanto-organisaatioiden tulee olla suuria, jotta ne kykenevät vastaamaan tilaukseen. Niillä tulee olla kykyä tuotteistaa palveluitaan ja myös kykyä kilpailuttaa alihankkijoita. Tällaisessa vahvoja tuottajia korostavassa mallissa uudistuksen tavoitteena oleva yksiportaisuus voi hämärtyä. Toisaalta tällainen malli korostaisi kuntien roolia ja mahdollistaisi integraation kunnan muihin palveluihin.
Kuntatuottajien rooli uudistuksessa on mielenkiintoinen. Ovatko kuntatuottajat samalla viivalla kuin yksityiset palvelujen tuottajat ja kolmannen sektorin toimijat? Millaisiksi kokonaisuuksiksi kuntien on järkevää ryhmittyä tuottajina, jotta pystytään toimimaan laadukkaasti ja kilpailukykyisesti? Toimisiko jonkinlainen sekamalli, jossa kuntatuottajilta suorahankittaisiin tiettyjä asioita ja muut kilpailutettaisiin hyödyntäen yritysten ja järjestöjen osaamista?
Entä miten nivomme kokonaisuuteen nykyistä vahvemman asiakaslähtöisyyden ja aktiivisen asiakkaan, joka kantaa itsekin vastuuta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan, käyttää valinnanvapauttaan ja vaikuttaa itse palvelujensa muotoutumiseen?
Myös yliopistosairaaloiden asema joudutaan miettimään uudelleen, kun sairaanhoitopiirit puretaan. Yliopistosairaaloiden osaamisella on tärkeä merkitys niin koko sote-alueelle kuin sijaintikaupunkiensa vetovoimalle. Onko suurten kaupunkien ympärille rakentuva vastuukuntamalli yksi mahdollinen ratkaisu yliopistollisten sairaaloiden organisoimiseksi?
Kysymys demokratiasta on tärkeä. Sote-alueet olisivat suuria kuntayhtymiä, esimerkiksi Väli-Suomen sotealueella olisi 1,1, miljoonaa asukasta ja 3,5 miljardin euron budjetti. Päätösvalta olisi kaukana asukkaista, kunnista ja kentän toimijoista. Koska vastuu palveluiden rahoituksesta ja kuntatalouden tasapainottamisesta säilyy kunnilla, mallia tulee rakentaa kuntavetoisesti.
Julkisuudessa on esitetty, että sote-ratkaisu poistaisi kuntarakenteiden uudistustarpeen. Väitän, että se vain haastaa meitä kuntia uudella tavalla. Suurten kaupunkiseutujen maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelu ja kilpailukyvyn kehittäminen vaativat kuntarajat ylittävää kaupunkipolitiikkaa – kuten vaatii sote-uudistuskin.
Anna-Kaisa Ikonen on Tampereen pormestari.