”Sote meni keskustan toimesta farssinomaisesti”

Kokoomusnuorten uusi puheenjohtaja Daniel Sazonov arvostelee hallituksen tekemää sote-ratkaisua ja pääministeri Juha Sipilän toimintaa.

– Sote meni keskustan toimesta aivan farssinomaisesti. Suomalaisen yhteiskunnan edun yli käveltiin ottamalla kärkeen valtapoliittinen maakuntahallintokuvio, kokoomusnuorten uudeksi puheenjohtajaksi viikonloppuna valittu Daniel Sazonov sanoo Verkkouutisille.

Hänen mielestään pääministeri Juha Sipilä (kesk.) aiheutti särön hallituksen luottamukseen esittämällä julkisesti ultimatum-vaatimuksen kokoomukselle.

– Viime aikoina on vähän ruvettu vatuloimaan, Sazonov kuvaa Sipilän hallituksen toimintaa.

Sote-ratkaisua Sazonov kutsuu ”järkyttäväksi” himmeliksi. Hallituksen saavuttaman ratkaisun perusteella sote-alueita tulee 15 ja sen lisäksi itsehallintoalueita tulee 18.

– Isänmaan ja kansalaisten edun sijaan ovat korostuneet valta- ja eturyhmäpoliittiset intressit, ja se on mielestäni kestämätöntä, Sazonov sanoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että kokoomus on ratkaisuhakuinen puolue. Siksi sote-ratkaisu pitäisi hänen mielestään kuitenkin hyväksyä. Laajan valinnanvapauden toteutumista Sazonov kehuu.

Ei Sipilän saneluhallitukselle

Poimintoja videosisällöistämme

Erityisen tärkeänä tuleva kokoomusnuorten puheenjohtaja pitää sitä, että hallitusohjelmaa päästäisiin jatkossa toteuttamaan siten kuin hallitusneuvotteluissa sovittiin.

– Olemme iloinneet siitä, että hallitusohjelmassa on valtavan paljon kokoomusnuorten tavoitteita. Hallitusohjelma on hyvin kokoomuslainen, Sazonov toteaa.

Hän toivoo, että jatkossa alettaisiin paremmin vahtia hallitusohjelman tavoitteiden toteutumista. Tässä hän näkee roolin kokoomusnuorille, jotka voisivat puolueen kautta muistutella ja vahtia hallitusohjelman toteutumista.

– Tämä ei voi jatkua, että toimimme Sipilän saneluhallituksessa, vaan pitää palata siihen että meillä on hallitusohjelma ja ratkaisuja haetaan yhdessä, eikä ”ota tai jätä” -tarjouksilla, Sazonov vaatii.

Turussa järjestetty kokoomusnuorten liittokokous valitsi 22-vuotiaan helsinkiläisen oikeustieteen opiskelijan, Daniel Sazonovin, viime lauantaina kokoomusnuorten uudeksi puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudelle 2016–2017.

Nykyisen puheenjohtajan, kansanedustaja Susanna Kosken, kausi kokoomusnuorten puheenjohtajana päättyy vuoden loppuun mennessä.

Mainos