Verkkouutiset

Luutnantti Hans Wind, Mannerheimristin ritari, joka oli kuvan ottohetkellä 26.8.1943 ampunut alas 33 1/2 viholliskonetta. (SA-kuva)

Sotaveteraanien halveksunta rassasi kokonaista ikäluokkaa – myös lentäjäsankari Hans Windiä

Sotien jälkeisessä ”rauhantahtoisessa” vasemmistossa moni halveksi sodissamme taistelleita.

Sodan jälkeen heille tuotti suurta tyydytystä, kun taannehtivien lakien perusteella sotasyyllisiä oli rangaistu. Sotinutta kansanosaa halveksittiin siinä, missä maanpettureista yritettiin tehdä sankareita ja marttyyreja. Vielä presidentti Tarja Halosen aikana – tämän vuosituhannen puolella – miehitetyksi tulemisen torjunta nähtiin vähättelyn arvoiseksi.

Sodan arvostetuimmat ja palkituimmat sankarit saivat monasti kokea urheutensa liki turhana. Kahden Mannerheim-ristin ritari Hans ”Hasse” Windin (1919-1995) tarina on sankaruutta ja sitä seurannut turhautuminen. Syyt olivat nuorukaisessa itsessään sekä ympäröivän yhteiskunnan sotien jälkeisessä henkisessä krapulassa. Monen mielestä oli suorastaan synti, että hän oli aiheuttanut viholliselle hämmästyttävän suuria tappioita – YYA-Suomessa se oli liki rikos rauhaa rakastavaa naapuria kohtaan.

Hasse Windin vastoinkäymiset olivat varsin tavanomaisia. Jännittävä sota-ajan elämä ja kunnia vaihtui arkeen ja vastoinkäymisiin. Häntä arvostettiin, mutta myös kadehdittiin. Taloudelliset vaikeudet – varakkaan appiukon alkutuesta huolimatta – johtivat suvun keskinäisiin riitoihin ja pieneltä tuntuvan väärinkäytöksen seurauksena jopa upseerinarvon menetykseen.

Masennuksensa syvimpinä hetkinä Wind suunnitteli kaiken lopettamista ja runoili oman kuolinilmoituksensa:

”Kiitän sua isänmaani siitä,
mitä puolestasi tehdä sain.
Nyt väsyi entinen kotka,
olit mulle valhekuva vain”

Suurta tukea Hasselle antoi kirjailija Mauri Sariola, joka oli sotinut Ruben Laguksen panssaridivisioonassa. Paitsi sotiminen, miehillä taisi olla yhteinen harrastus, kun monta kertaa istuivat yhdessä. Sariola lohdutteli sähkeessään:

”Hyvä veli, jos mies on 25-vuotiaana kapteeni, kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari ja pudottanut ilmataisteluissa 77 viholliskonetta, niin tuon loppuelämän voi ottaa vähän helpommin. Sinä olet säilyttänyt isänmaalle mittaamattomia arvoja. Rivakkaa hommaasi kunnioittaen, veljellisesti tervehtien Mauri Sariola.”

”Arvojournalisti” loan heittäjänä

Pieni korjaus kunnianmenetykselle oli, kun 1960-luvun lopulla tasavallan presidentti Urho Kekkonen palautti Windille tämän upseerin arvon. Takana oli häpeän aika, jota varjosti perhettä kohdannut tappio perintöasetelmissa. Windin vaimon siskon mies oli juristi, joka kykeni junailemaan varakkaan appiukon omaisuuden omaan suuntaansa. Siitäkin oli yritettävä selvitä.

Paljon vihaa ja kateutta kohdistui nuoruutensa jo jättäneeseen entiseen sankariin. Muuan törkytemppu oli myöhemmin arvostetun journalistin maineessa kylpeneen Yrsa Steniuksen kehittämä perätön solvaus. Hän oli siirtynyt Suomesta ruotsalaisen Aftonbladetin palvelukseen ja kehitti 1980-luvun alussa häväistysjutun.

Nimettömään lähteeseen nojaten Stenius revitti: Hasse Wind oli nähty pultsareiden joukossa odottelemassa helsinkiläisen viinakaupan aukeamista. Stenius ei ollut edes itse todistamassa tapahtumaa, mutta paljastui että kyseessä oli sukulaisen kertoma havainto. Kerrankin kävi onneksi niin, että Hassen nostettua asian vuoksi kanteen Aftonbladetia vastaan, lehti tuomittiin tuntuvaan vahingonkorvaukseen.

Nuoruus on vaarallista aikaa

Windin elämänkerta muistuttaa joidenkin menestysurheilijoiden kohtaamisia vastoinkäymisiä. Huikea kunnia ja liki palvonta saattavat muuttua yksityiselämää riivaavaksi epäonneksi. Sotilaskoulutus oli sotia edeltävinä vuosina erittäin kurinalaista. Hyvin nuoret miehenalut joutuivat kovaan komentoon. Se loi paineita, joita purettiin vapaa-ajalla yksin tai yhdessä. Kaikki eivät kyenneet itsekuriin, monelta karkasi itsehillintä käsistä.

Alkoholi muodostui vuosien myötä rentouttavaksi lääkkeeksi, väärin käytettynä vaaratekijäksi. Nuoruuden ja armeijan vallattomuuksista kerrotaan aina hauskoja juttuja. Wind sovelsi Munkkiniemen Kadettikoulussa tavanomaisia käytäntöjä. Iltalomille lähdettiin, mutta paluutapa riippui siitä, oliko tulija myöhässä vai ei.

Mahdollista myöhästymistä varten varattiin köysi, jota myöten puntikselta salaa tuleva pääsi kiipeämään tupaansa ja tuupertumaan punkkaansa. Päivystäjä seuraavana päivänä saattoi vain ihmetellä, miten heppu on kuitannut itsensä lomalle, mutta tulomerkintää ei löytynyt. Seikkailu kostautui ainakin siinä, että nuorukaiset torkahtelivat oppitunneilla.

Windin osalta lentäjäksi kouluttautuminen oli sitkeää harjoittelua. Hän joutui itseään vanhempien joukkoon, jossa nuorimmaiset saattavat olla kaikkein uhanalaisimpia. Kova työ purkautui rankkoina huveina viimeistään silloin, kun jouduttiin varsinkin sota-aikojen kiihkeään työrytmiin.

Windissä yhdistyi halu määrätietoisesti oppia ja luontaisiin vaistoihin perustuvat ylivoimatekijät. Kuten kirjassa esiteltävät – omat ja vihollisen – lentokoneet todistavat: taito korvasi usein ilmataistelussa tarvittavia mutta puuttuvia etuja: esimerkiksi koneen nopeuden tai ketteryyden.

Neuvostoliitolla oli käytössään USA:sta tai Englannista tuotuja viimeistä huutoa olevia lentokoneita tai niiden kopioita. Suomalaisten etuina olivat osaavat lentäjät ja koneiden luotettavat huoltajat. Parhaina päivinään Wind teki jopa sen aikaisen hattutempun, ampui samana päivänä kolme viholliskonetta alas. Voitot kirjattiin varsin luotettavasti, ja jos todistetun pudottamisen tekijä jäi epäselväksi, pisteet laskettiin yhteiseen laivueen tiliin.

Jukka Piipponen: Hasse Wind, Taistelunhaluinen hävittäjä-ässä. Koala 2021.

Uusimmat
MAINOS