Segregaatio- eli eriytymiskehityksen näkökulmasta merkittävää on, että sosioekonomiselta rakenteeltaan heikoimpien alueiden koulujen välttely näkyy oppilaiden kouluvalinnoissa melko säännönmukaisena, ilmenee Venla Berneliuksen tuoreesta väitöskirjasta.
Helsinkiläisten peruskoulujen kansallisesti suuret erot ja oppilaiden kouluvalinnat ovat nousseet viime vuosina yhteiskunnalliseen keskusteluun. Samanaikaisesti kaupunginosien väliset sosioekonomiset ja etniset erot ovat kasvaneet.
Berneliuksen tärkein tutkimuskysymys oli, näkyykö Suomessakin merkkejä kansainvälisesti kuvatuista, kaupunkien ja koulujen eriytymiseen liittyvistä itseään ruokkivista segregaatioprosesseista ja eroja edelleen kasvattavista vaikutuksista, kuten alue- ja kouluvaikutuksista.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että asuinalueiden kehityskulut vaikuttavat merkittävästi koulujen toimintaedellytyksiin ja oppimistuloksiin erityisesti koulun oppilaspohjan valikoitumisen kautta.
– Koulujen väliset toimintaympäristöjen ja tulosten erot ovatkin Helsingissä yhtä suuret kuin erot kaikkien Suomen kuntien välillä. Lisäksi koulujen maine ja suosio kiinnittyvät naapurustoihin tavalla, joka osaltaan ohjaa edelleen lapsiperheiden kouluvalintoja ja muuttopäätöksiä, Bernelius toteaa.
Segregaatiokehityksen näkökulmasta erityisen merkittävä on havainto, että sosioekonomiselta rakenteeltaan heikoimpien alueiden koulujen torjunta näyttäytyy oppilaiden kouluvalinnoissa varsin säännönmukaisena.
Tulokset tukevat tulkintaa kaupunkikehitykseen liittyvästä segregaatioprosessista, jossa eriytyminen asuinalueilla ja kouluissa voi edetä ja tuottaa kumulatiivista kasvavia eroja ääripäissä eli yhtäällä suhteellisen laskun ja toisaalla nousun kautta.
– Kaupunkikehityksen ja koulujen välisestä yhteydestä muodostuva vastavuoroinen prosessi voikin vaikuttaa osaltaan paitsi koulujen, myös asuinalueiden tulevaan kehitykseen, Bernelius toteaa.
Venla Berneliuksen väitöskirja Eriytyvät kaupunkikoulut – Helsingin peruskoulujen oppilaspohjan erot, perheiden kouluvalinnat ja oppimistuloksiin liittyvät aluevaikutukset osana kaupungin eriytymiskehitystä tarkastetaan perjantaina 27. syyskuuta Helsingin yliopistossa.