Kansanedustaja Lasse Männistön (kok.) mielestä sosiaaliturvan uudistamisen lähtökohdaksi voitaisiin ottaa keskusteleva ja laaja-alainen valmistelutyö. Hänen mielestään hyvän forumin myös sosiaaliturvan uudistamiselle voisi tarjota pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) Heurekaan koolle kutsuma laaja-alainen keskustelutilaisuus.
– Sata-komitean työn tuloksena syntyneet uudistukset olivat laihoja, mutta aika on nyt toinen. Eikö kannattaisi yrittää uudelleen? Minusta kannattaisi, Männistö kirjoittaa blogissaan.
Männistön mukaan sosiaaliturvaa voidaan lähteä korjaamaan nykyrakenteesta, mutta hänen mielestään pidemmällä aikajänteellä kannattaisi selvittää ”jonkinlaista kannustavaa perustulomallia, jossa jokaisesta palkkatyöllä ansaitusta eurosta jäisi vähintään puolet tekijän taskuun”.
– Jos perustulo on sanana tai ajatuksena liian radikaali ja aiheuttaa vastustusta, voisi ensiaskel ajatuksissa tähän suuntaan kohdistua työnantajien kannustamiseen, Männistö toteaa.
Esimerkiksi jos työnantaja palkkaa aiemmin sosiaaliturvan varassa olleen, niin korvataan vanha byrokraattinen työllistämistukien viidakkomallilla, jossa työnantajalle maksetaan kuukausittain työllistämistukea työntekijälle aiemmin maksettuja tukia vastaava summa. Tukea voitaisiin maksaa työnantajalle niin monta kuukautta, kuin työntekijä on aiemmin itse ollut tukien varassa.
Männistön mielestä nykyisessä mallissa on pielessä se, että se sosiaaliturva kannustaa ennen muuta satunnaisen työn välttelyyn eikä se kannusta satunnaisen työn vastaanottamiseen.
Mikäli sosiaaliturvaa lähdetään korjaamaan nykymalliin eli tarveharkintaisuuteen perustuen, niin Männistö kannattaa sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok.) ehdotusta siitä, että työtöntä velvoitettaisiin tekemään jotain hyödyllistä.
– Suomeksi sanottuna siis sosiaaliturvan varassa ei voisi tyytyä makoilemaan punkan pohjalla näennäisesti rekistereissä työtä hakien, vaan jokainen joutuisi tekemään jotakin. Esimerkiksi kouluttautumaan tai tekemään jonkinlaisia hanttihommia, jotka eivät kuitenkaan voisi rinnastua palkkatyöhön, Männistö perustelee.