Sanna Marinin hallitus on lisännyt velkaantumista 30 miljardilla eurolla. Tästä reilut 18 miljardia on ETLAn arvion mukaan koronaan tai turvallisuuteen liittyvää. Samalla se tarkoittaa, että yli 11 miljardia on mennyt muihin kuin näihin ennustamattomiin menoihin. Kaikkineen valtion velka nousee ensi vuonna jo 144 miljardiin ja kehyskaudella mennään nykymenolla jo yli kriittisenä pidetyn 150 miljardin rajan. On täysin selvää, että velkaantumista ei voida enää pitkään jatkaa. Ei varsinkaan nyt, kun nollakorkojen aika on ohi ja korkomenot aiheuttavat merkittävän loven valtion budjettiin.
Julkisen talouden rajusta velkaantumisesta johtuen yhä useampi kysyy onko meillä varaa jatkossa pitää yllä hyvinvointiyhteiskuntaa ja onko Suomi enää jatkossa Pohjoismaa tällä mittarilla mitattuna? Hyvin harva kuitenkin kysyy mihin ne valtion rahat oikein menevät ja mistä muusta kuin koronasta ja Venäjän hyökkäyssodasta tämä jatkuva velkaantuminen oikein johtuu?
Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari nosti esille (AL 24.7.2022), että sosiaali- ja terveysmenot ovat vuodessa 76-77 miljardia ja ne ovat kasvaneet viisi prosenttia vuositasolla. Hän teki näistä olennaisen johtopäätöksen: ”Keskeinen kysymys on, kuinka paljon sosiaalimenojen annetaan syrjäyttää muita julkisia menoja. Niiden osuus julkisista menoista on kasvanut parin vuosikymmenen ajan. Tämä syrjäytymisvaikutus on todellinen syy muiden sektorien niukkuudelle.”
Saari osui asian ytimeen. Vuodesta toiseen sosiaali- ja terveysmenot kasvavat enemmän kuin tuplasti talouskasvuun nähden ja siksi kaikkiin muihin kunnan ja valtion menoihin kohdistuu jatkuvia säästöpaineita. Hyvinvointiyhteiskunnan jatkon kannalta ydinkysymys on siis se, miten sosiaali- ja terveysmenojen kasvu saadaan suhteutettua talouskasvuun.
Väestön ikääntyminen nostaa automaattisesti maksettavien eläkkeiden määrää ja lisää terveyspalveluiden kysyntää. Väestön ikääntymiseen on nopeasti vaikea vaikuttaa muuten kuin lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa eli lisäämällä työikäisen väestön määrä suhteessa kokonaisväkimäärään. Tätä pitää tehdä johdonmukaisesti. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on esittänyt 10 000 työperäisen maahanmuuttajan vuositavoitetta.
Olennaisin asia on kuitenkin se, kuinka moni työikäinen ja työkykyinen on töissä. Toukokuussa työllisyysaste oli 73,9 prosenttia eli reilu neljännes ei ollut töissä. Jos työllisyys saataisiin nostettua 80 prosenttiin, niin silloin neljä viidestä työikäisestä ja työkykyisestä olisi töissä. Tällä olisi valtava merkitys kansantalouteen, koska yhden prosenttiyksikön nousu työllisyydessä pienentää valtion budjettivajetta 900 miljoonalla eurolla. Eli kuuden prosenttiyksikön nousu työllisyydessä parantaisi julkista taloutta yli 5 miljardia joka vuosi. Tämän vuoksi ensimmäiseksi pitäisi uudistaa sosiaaliturvaa siten, että pienipalkkaisen työn vastaanottaminen kannattaa nykyistä paremmin. Tätä voidaan edistää esimerkiksi ottamalla käyttöön negatiivinen tulovero osa-aikatyötä tekeville.
Suuret ja jatkuvasti kasvavat kulut sosiaalimenoihin aiheutuu syrjäytymisestä ja päihteiden käytöstä. Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen on siten tärkeyslistalla kärkipäässä. Siihen tarvitaan onnistumisia sekä kotona, koulussa, harrastuksissa että sosiaalityössä. Erilaisten päihteiden, erityisesti huumeiden leviäminen, on myös valtava ongelma. Päihderiippuvuus on inhimillisesti valtava ongelma, mutta se on sitä myös yhteiskunnalle, koska päihteistä johtuvat terveydenhoitokulut ja katkaisuhoidot maksaa lopulta veronmaksaja. Huumeita ja muita päihteitä vastaan on siis taisteltava paljon nykyistä tehokkaammin, sekä pehmeitä, että kovia keinoja käyttäen.
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on maailman paras yhteiskuntamalli. Se ei kuitenkaan ole kestävällä pohjalla, jos lähes viidennes siitä rahoitetaan velaksi, kuten viime vuosina on tehty. Pää tulee vetävän käteen. Nyt on viimeinen hetki uudistaa järjestelmää, jotta myös lapset ja seuraava sukupolvi saa nauttia niistä kiistattomista hyödyistä, joita pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta kansalaisilleen tarjoaa.
