Sosiaalihuollosta ja poliisista kanneltiin eniten

Oikeusasiamiehelle tulleiden kantelujen määrän kasvu taittui viime vuonna, sillä kanteluita saapui hieman yli 4 600.

Luku on silti edelleen kaikkien aikojen toiseksi suurin. Kanteluita ratkaistiin noin 150 enemmän kuin niitä saapui eli 4750.

Kantelujen määrä on noussut tasaisesti vuosia. Ennätys saavutettiin vuonna 2013, jolloin kanslia otti vastaan 5043 kantelua.

Sosiaalihuolto oli ensimmäistä kertaa kantelujen ykkösaihe. Asiaryhmään luettavia kanteluita saapui ja ratkaistiin noin 700. Aikaisemmin suurin ryhmä ovat olleet poliisikantelut, joiden määrä jäi hieman näistä luvuista.

Muita suuria asiaryhmiä olivat edelleen terveydenhuolto, yli 500 kantelua, rikosseuraamusala ja sosiaalivakuutus, joista kummastakin tuli yli 300 kantelua.

Kantelujen enimmäiskäsittelyaika pystyttiin edellisvuoden tavoin pitämään yhdessä vuodessa. Kantelujen keskimääräinen käsittelyaika oli viime vuonna 3,4 kuukautta, kun se vuotta aiemmin oli 4,2 kuukautta.

Oikeusasiamiehen toimenpiteisiin johti lähes 800 kantelua ja omia aloitteitta oli 16 prosenttia kaikista kanteluista. Kuten aiemminkin, keskimääräistä useimmin toimenpiteisiin johtivat sosiaalihuollon ja terveydenhuollon kantelut.

Mainos