”Sosiaalidemokratia tuntuu olevan kanveesissa”

Saksan tuntevan suomalaiskansanedustajan mielestä Angela Merkeliä odottavat vaikeat hallitusneuvottelut.

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kirjoitti myöhään sunnuntaina illalla some-päivityksen Saksan vaalituloksesta. Hänen mukaansa hallitusneuvotteluja vaikeuttaa se, että vihreät ja FDP ovat hyvin kaukana toisistaan, kuten myös Angela Merkelin CDU:n sisarpuolue CSU.

– Kaikki kolme yrittävät ja pystynevätkin ulosmittaamaan hankalan tilanteen – Jamaika (CDU-CSU, vihreät, FDP) kun on ainoa koalitiovaihtoehto, Elina Lepomäki toteaa.

– Euro- ja talouskysymykset jakavat. CSU voimistunee sisäisenä oppositiona erityisesti maahanmuuttokysymyksissä. AfD:stä tulee äänekäs ja huonokäytöksinen oppositio, jonka hajoamisesta käydään ”jytkystä” huolimatta jo spekulaatiota.

– Vaikka SPD olisikin suurin oppositiopuolue, häviää se väistämättä näkyvyydessä; sosiaalidemokratia ja samalla puolue tuntuvat olevan kanveesissa. Huonoin tulos SPD:lle sitten vuoden 1949.

Lepomäen mukaan ”tässä asetelmassa Merkelin Status quo -politiikka päättynee väkisinkin”. Kansanedustajan mielestä pienpuolueet ottavat suhteessa erittäin suuren vallan, niin hallituksessa kuin oppositiossa.

– Macron-Merkel-linjan väliin tulee Lindner, hän ennustaa Saksan FDP:n puheenjohtaja Christian Lindneriä tarkoittaen.

Mainos