Sosiaali- ja terveyspalveluiden pk-yrityksissä odottava tunnelma

Sosiaali- ja terveyspalveluiden pk-yrityksissä uskotaan suhdanteihin positiiviseen kehitykseen.

Työ- ja elinkeinoministeriön toimialabarometrin mukaan 32 prosenttia alan yrityksistä uskoo, että yleiset suhdannenäkymät paranevat lähimmän vuoden aikana. Vain 11 prosenttia uskoo näkymien huononevan.

Valtaosa vastanneista, 57 prosenttia pk-yrityksistä, odottaa kuitenkin suhdanteiden pysyvän ennallaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Alan näkymät parantuivat verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaa. Odotukset suhdanteiden positiiviseen kehittymiseen olivat sosiaali- ja terveysalalla hieman matalammat kuin teollisuudessa ja muissa palveluissa.

Suhdanneodotukset henkilökunnan määrän osalta olivat myös hieman positiivisemmat kuin edellisenä vuonna. Maltillisia kasvuodotuksia oli sosiaali- ja terveysalan yrityksillä muun muassa liiketoiminnan, kannattavuuden, vakavaraisuuden ja tilausten määrän osalta.

Sosiaali- ja terveyspalvelualan pk-yrityksissä on vähemmän voimakasta kasvua ja maltillista kasvua hakevia yrityksiä kuin vertailutoimialojen pk-yrityksissä. Asemansa säilyttämään pyrkiviä sekä vailla kasvutavoitteita olevia pk-yrityksiä on alalla muita ryhmiä enemmän. Vain kaksi prosenttia vastaajista arvioi yrityksensä toiminnan loppuvan seuraavan vuoden aikana. Investoinnit ja henkilöstön koulutus ovat eniten käytettyjä uusiutumiseen liittyviä toimia.

Sosiaali- ja terveysalan yritysten kansainvälistyminen on vaatimattomampaa kuin selvityksen vertailussa mukana olleilla muilla toimialoilla. Alan pk-yrityksissä vientiä tai liiketoimintaa ulkomailla on kuudella prosentilla ja näistä suoraa vientiä on kolmasosalla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sosiaali- ja terveysala on Suomen keskeisiä uusia kasvualoja. Suotuisia kasvunäkymiä edistää myös sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus, joka peräänkuuluttaa uudenlaista markkinaa uusille ratkaisuille ja innovaatioille. Myös valinnanvapausmalli tukee pk-yritysten mahdollisuuksia toimia markkinoilla sekä kehittää uusia innovatiivisia ja digitaalisia palvelumalleja.

– Barometrin mukaan alalla on odottava tunnelma, sillä potentiaaliset kasvun mahdollisuudet eivät ole vielä realisoituneet kasvuodotuksiksi alan yrityksissä, toteaa terveyden ja hyvinvoinnin hankepäällikkö Jaana Lappi työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Tiedot käyvät ilmi sosiaali- ja terveysalan pk-toimialabarometrista. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy Suomen Yrittäjien, Finnvera Oyj:n sekä työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta.

Mainos