Sony ehti jo kieltää elokuvan esittämisen kokonaan hakkeri-iskujen pelossa, mutta perui julkisen kohun alettua kieltonsa.
Pohjois-Korean diktaattorin salamurhasta kertova komedia aiheutti laajan verkkohyökkäyksen Sonya vastaan ja elokuvateattereille lähetettiin terroriuhkauksia.
Hyökkäyksistä on epäilty Pohjois-Koreaa, mutta maa on kiistänyt jyrkästi syytökset.
Muun muassa Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama arvosteli Sonyn kieltopäätöstä ja julisti sananvapauden olevan uhattuna.
Sadat riippumattomat elokuvateatterit ympäri Yhdysvaltoja ilmoittivat olevansa halukkaita esittämään elokuvaa sen jälkeen kun isot teatterit päättivät olla esittämättä sitä uhkausten takia.
Elokuvateattereiden lisäksi elokuva on nyt myös nähtävissä verkossa, mutta vain Yhdysvalloissa.
Sonyn tiedottaja on kertonut BBC:lle, että elokuvaa esitetään juuri tällä hetkellä vain Yhdysvalloissa.
Yle kertoi eilen, ett komedia tulee vuokrattavaksi videopalvelu Youtubeen, Google Play -kauppaan ja Microsoft Xboxin videopalveluun. Lisäksi elokuvan voi vuokrata Sonyn omilta nettisivuilta.