Sonera aloittaa yt-neuvottelut: 145 työpaikkaa vaarassa

Sonerassa käynnistetään useita yhteistoimintaneuvotteluita toimintamallien muuttamisesta ja toiminnan tehostamisesta, yhtiö kertoo.

Suunnitellut muutokset ja uudelleenjärjestelyt koskevat useampaa eri yksikköä ja saattavat johtaa enimmillään noin 145 tehtävän vähentämiseen ja vastaavasti uusia tehtäviä suunnitellaan avattavaksi noin 40. Sonera neuvottelee myös muutoksista noin 80 tehtävän työehtoihin.

Soneran mukaan toimintamallin muutostarpeet nousevat asiakaskäyttäytymisen, teknologian ja liiketoimintamallien muutoksesta.

– Suunnitelluilla muutoksilla tavoitellaan nopeampaa ja tehokkaampaa toimintatapaa entistä digitaalisemmassa toimintaympäristössä jatkuvasti paranevan asiakaskokemuksen varmistamiseksi, yhtiö sanoo tiedotteessaan.

Yhtiön mukaan muutostarpeet näkyvät eri yksiköissä suunniteltuina uudelleenjärjestelyinä ja tehostamisena.

Eri yksiköissä käynnistyvien neuvottelujen piirissä on noin tuhat työtehtävää. Suunnitellut muutokset merkitsevät osalle neuvottelujen piirissä olevasta henkilöstöstä nykyisen työtehtävän muuttumista tai päättymistä sekä uusien, perustettavien työtehtävien avautumista.

Soneralla oli viime vuoden lopussa kaikkiaan noin 3 300 työntekijää.

Mainos