− Sukulaistyttöni ovat kertoneet, kuinka heitä nolottavat tyttöjen sukupuolielinten silpomisen ympärillä vellovien uutisten jälkiseuraukset. Heille on huudeltu kadulla ja heitä on tuijotettu käytävillä, kun kaverit ovat lukeneet aiheeseen liittyviä uutisia älypuhelimistaan kovalla äänellä, kirjoittaa nimimerkki ”Somali terveydenhoitaja” Helsingin Sanomien mielipidesivulla.
Hänen mukaansa somalinaisilta – häneltä itseltäänkin – on kysytty intiimejä kysymyksiä.
− Minulta, aikuiselta ja itsevarmalta naiselta, tuli seinänaapuri kysymään hyvin suoraan, onko minua silvottu.
Kirjoittajan mukaan ”silpominen on brutaalia, ja sen pitäisi ehdottomasti olla rangaistava teko ympäri maailmaa”.
− Täytyy kuitenkin muistaa, että jos tämänkaltaisesta asiasta kerrotaan mediassa yksipuolisesti, sijaiskärsijöinä ovat perheet, jotka ovat jo tästä perinteestä luopuneet. Eli suurin osa. Moni näiden perheiden tyttö kantaa häpeäviittaa, saa osakseen sääliä ja juuri nyt vihaa edustamaansa somalikulttuuria.
Silpomisesta kovaan ääneen puhuvat tuntuvat hän mukaansa tavoittelevan mediahuomiota.
− Jos halutaan, että tyttöjen sukupuolielinten silpominen vähenee maailmassa, tarvitaan ruohonjuuritason valistustyötä perheiden kanssa. Ylhäältä päin käskyttäminen ei ole tunnetusti tehokasta, kirjoittaja sanoo.