Sokeat näkevät jopa neljä kertaa enemmän painajaisia kuin muut

Uuden tanskalaistutkimuksen mukaan sokeat näkevät painajaisia jopa neljä kertaa useammin kuin muut.

Sleep Medicine-tiedelehdessä julkaistun tanskalaisen tutkimuksen perusteella keskimäärin peräti neljäsosa sokeina syntyneiden näkemistä unista on painajaisia. Näkevillä painajaisten osuus unista on vain hieman yli kuusi prosenttia.

”Tutkimus vahvistaa jo aiemmin esitetyn hypoteesin siitä, että ihmisten näkemät painajaiset liittyvät tuntemuksiin, joita he kokevat valveilla ollessaan”, tanskalaisen Glostrupin sairaalan unitutkimuslaitoksen tutkija Amani Meaidi totesi Science Nordic-sivustolle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa painajaisten suuri määrä kertoo siitä, että sokeiden aivot mitä todennäköisimmin kokevat päivän aikana enemmän uhkaaviksi tai vaarallisiksi käsittämiään tilanteita kuin näkevät.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Ihmiset, jotka ovat menettäneet näkönsä vanhemmalla iällä, ovat nähneet ympäristönsä aiemmin ja voi olla, etteivät heidän aivonsa koe eri olosuhteita uhkaavina samalla tavalla kuin sokeina syntyneiden aivot”, Meaidi sanoi.

Aiempien tutkimusten perusteella yksi unien keskeisistä tehtävistä on auttaa ihmistä muistamaan asioita, jotka ovat tärkeitä selviytymisen ja hyvinvoinnin kannalta.

”Sokeilla on tällaiselle muita suurempi tarve”, Kööpenhaminan yliopiston neurotieteiden ja farmakologian laitoksen johtaja professori Alber Gjedde kommentoi.

Mainos