Timo Soini kertoi Ylelle, että julkisuudessa on liikkunut ilmoituksen hinnasta vääriä tietoja. Hän totesi mainoksen maksaneen reilut 35 000 euroa, josta Helsingin Sanomat kuittasi noin 28 000 euroa.
– Voin kertoa sen nyt, ettei tarvitse väärää tietoa kenenkään levittää, Soini sanoo.
– Ilmoitus maksoi 35 151,92 euroa, josta arvonlisäveroa on 24 prosenttia.
Soini kertoo, että perussuomalaisten keskusteltua herättänyt ilmoitus valmisteltiin työryhmässä, jossa puheenjohtaja oli mukana.
– Ei tällaista ilmoitusta pysty tekemään parissa päivässä. Tätä on suunniteltu useampi viikko, Soini sanoo.
– Itse vastaan tietenkin kaikesta, hän totesi myös.
Oikeustieteilijät arvostelevat päivän HS:ssa voimakkaasti valtiovarainministeriötä julkisen vallankäytön ulkoistamisesta. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) torjuu arvostelun. Hänen mukaansa varsinainen Kreikka-sopimusteksti valmisteltiin VM:ssä. Sen luonnos lähetettiin kommentoitavaksi asianajotoimisto Hannes Snellmanniin.
– Mitään virkavastuuta ei olla tässä kyllä ulkoistettu kenellekään. Päinvastoin, päätökset ja tietenkin myös vastuu kannetaan valtiovarainministeriössä, Urpilainen painottaa.
Urpilainen arvioi, että perussuomalaisten viikonloppuinen ilmoitus HS:ssa kertoo ”jonkinlaisesta hätääntymisestä”, ja siinä on paljon virheitä. Hänen mukaansa Soini yrittää hämmentää keskustelua puhumalla termeistä.
– Tämän vakuussopimuksen keskeiset tiedot ovat olleet julkisuudessa jo lokakuusta 2011 lähtien. Kaikkien kansanedustajien, myös Timo Soinin, saatavilla on ollut koko sopimus. Myös nuo salatut kohdat.
Soini kiistää hämmentämisen ja sanoo, että suurin osa kansanedustajista äänesti asiassa ”täysin pussi päässä”.
– Asiakirjat olivat pelkästään englanniksi, niitä ei nähnyt kuin valvotussa huoneessa, niistä ei saanut tehdä muistiinpanoja, ei ottaa valokuvia. Siellä oli virkamies paikalla, Soini kertoi.
Urpilainen sanoo kokevansa epämiellyttävänä julkisen keskustelun, jossa kyseenalaistetaan VM:n virkamiesten motiiveja ja osaamista.
– Vakuussopimus salattiin siitä syystä, että kreikkalaiset pankit, joiden kanssa vakuussopimus on tehty, sitä halusivat.
Virkamiehet pyysivät Urpilaisen mukaan asiasta useita lausuntoja, jonka pohjalta salauspäätös tehtiin. Urpilaisen mukaan on hyvä, että sopimus on nyt julkinen.
– Nyt me tiedämme, miten julkisuuslakia tulkitaan.