Soini jätevesiasetuksesta: ”Kepu yrittää vetää perussuomalaiset omaan lätäkköönsä”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kiistää blogissaan keskustan väitteet, että hän olisi hyväksynyt edelleen kiistanalaisen jätevesiasetuksen.

Timo Soinin mukaan se, että puolue nosti eduskunnan kyselytunnilla esiin haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen kumoamisen, sai keskustan suunniltaan.

– Kepu on ollut jo kuukausia hermostunut jätevesiasiasta. Yksi keskustan kansanedustaja soitti minulle jo kesällä ja ilmoitti, että minun toimintani Espoon valtuustossa nostetaan esiin. Nyt se sitten tehtiin ja lähettipojaksi valjastettiin näkkärivartin toimittaja, joka nieli syötin koukkuineen Soinin kirjoittaa.

Hänen mukaansa samaa tarinaa keskusta on syöttänyt myös maakunnissa.

– Tämä on minulle varmistus siitä, että asetuksesta vastuussa oleva kepu yrittää vetää perussuomalaiset omaan lätäkköönsä.

Soini viittaa Espoon kaupunginvaltuuston pöytäkirjaan 18.11.2013, jolloin valtuusto käsitteli Soinin johdolla ympäristönsuojelumääräyksiä.

”Määräysten liitteessä olevissa perusteluissa on 5§:n kohdalla taustoitettu ympäristönsuojelulaissa ja jätevesiasetuksessa annettua toimivaltaa antaa kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä jätevesiasetuksen tavanomaisia vaatimuksia tiukempia vaatimuksia herkillä alueilla, kuten tärkeillä pohjavesialueilla ja ranta-alueilla. Ympäristönsuojelumääräyksissä ei siis oteta kantaa hajajätevesiasetuksen normaalivaatimuksiin, mutta vaaditaan hieman tiukempia puhdistustasovaatimuksia näillä herkillä alueilla. Tosin Espoon rakennusjärjestyksessäkin jo edellytetään, että tärkeillä pohjavesialueilla jätevedet johdetaan tiiviiseen umpisäiliöön.”

– Tätä kepu nyt levittää pitkin Suomea, että minä ja perussuomalaiset hyväksyisimme jätevesiasetuksen. Säälittävää, Timo Soini kirjoittaa.

Mainos