– SDP: n puoluekokous toukokuussa on merkittävä tapahtuma. Miettiikö siellä SDP: ssä kukaan enää mitään, Timo Soini pohtii blogissaan.
Soinin mielestä puoluekokous on ajoitettu näyttävästi puheenjohtaja Jutta Urpilaisen vaalipiiriin Seinäjoelle vain kaksi viikkoa ennen eurovaaleja. Urpilaisen lisäksi demareiden puheenjohtaja-kisaan on ilmoittautunut ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne.
Perussuomalaisilla oli samanlainen tilanne vuonna 2009. Puoluekokous järjestettiin kolmisen viikkoa ennen vaaleja Seinäjoella.
– Siihen yhtäläisyydet päättyvätkin. Meillä oli selkeä suunnitelma. Kukaan ei voi varmasti tietää edes sitä, kuka johtaa SDP:n vaaleihin. Paikallisen piirin puheenjohtaja erosi muutama päivä sitten, kun ei ” tiennyt ” ketä kannattaa.
SDP:n Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Arttu Uhlgren erosi tehtävästään. Eron taustalla oli MTV:n mukaan se, ettei Uhlgren antanut SDP:n puheenjohtajakisassa tukeaan kokkolalaiselle Jutta Urpilaiselle.
Soinii pohtii, onko ”temareissa” mietitty, mitä siitä seuraa, jos istuva puheenjohtaja saa potkut omassa vaalipiirissään kaksi viikkoa ennen vaaleja?
– Omiltaan potkut saanut puheenjohtaja ei voi jatkaa valtiovarainministerinä ja varapääministerinä. Kuinka hänellä voisi olla Eduskunnan luottamus, kun ei ole omien luottamusta?
– Entäs sitten puheenjohtaja Antti Rinne? Ilman päivänkään kansanedustajakokemusta valtiovarainministeriksi? Jutan rakentaman ja kierrättämän ministeriryhmän johtoon ja aikaa eduskuntavaaleihin 11 kuukautta. No can do. Ei tule mitään.
Soinin mielestä on selvää, että jos Urpilainen kaadetaan, joudutaan järjestämään uudet vaalit.
– Hallitus on Kataisen-Urpilaisen hallitus. Se istuu todennäköisesti sellaisena kauden loppuun tai hajoaa, jos SDP sen hajottaa.
– Luulen, että kovin moni SDP: n takapenkkiläinen ei halua lähteä syysvaaleihin ja sillä on vaikutusta.