Kartoitettavia soita on lähes tuhat. Pääosa niistä sijaitsee yksityismailla. Soilta kartoitetaan niiden tilaa, luontotyyppejä, lajistoa ja alueellisia erityispiirteitä.
Ympäristöministeriön mukaan kartoituskohteisiin on valittu laajan aineiston pohjalta eri maakuntien parhaat säilyneet suoalueet.
Valinnoissa on painotettu nykyisestä suojeluverkosta puuttuvia reheviä ja puustoisia kohteita, kuten korpia, lettoja, lähde- ja puronvarsisoita, harjujen lievesoita, maankohoamisrannikon nuoria soita sekä erilaisia piensoiden ryppäitä.
ELY-keskukset tiedottavat kartoituksista kaikille kohteiden maanomistajille kirjeellä, kuten edellisvuonnakin.
Ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr.) sanoo, että suot ovat suomalaisen luonnon omaleimaisimpia elinympäristöjä.
– Ne tarjoavat kodin suurelle joukolle erilaisia eläin- ja kasvilajeja, joista moni on nykyisin uhanalainen. Myös soiden säilyminen marjapaikkoina, virkistysalueina ja mökkivesien puhtauden takaajana koskettaa meitä suomalaisia, hän sanoo.
– On äärimmäisen tärkeää, että nyt valmisteltavalla soidensuojeluohjelmalla turvaamme arvokkaimpien soittemme säilymisen myös tuleville jälkipolville, Niinistö toteaa.
Soidensuojelutyöryhmä tekee ehdotuksen suojeluohjelmaan valittavista soista sekä niiden suojelun tavoitteista, keinoista, kustannuksista, aikataulusta sekä toteutusvastuista kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Ohjelman toteutus jaetaan kahteen osaan. Ensimmäisenä valtioneuvoston yleisistuntoon viedään kiireisimmin suojelua kaipaavia Etelä-Suomen suoalueita koskeva päätös. Toisessa vaiheessa on vuorossa Pohjois-Suomen suoalueita koskeva päätös. Molempia vaiheita edeltää julkinen kuuleminen lausuntokierroksineen.
Ensimmäisen vaiheen toteutus alkaa vuonna 2015. Kaikkiaan ohjelman toteutus jakautuu noin kymmenelle vuodelle.