Sofia Vikman muistuttaa blogissaan, että näistä asioista Suomessa päätetään yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa, eikä niiden päättävissä pöydissä liikaa naisia istu.
Vikman arvelee, että naisten vähäinen määrä ay-pöydissä ei liene vähäisin syy siihen, miksi vanhemmuuden kustannusten jakamisen tavoite on juuttunut lähinnä juhlapuheisiin ja selvityksiin.
Hallitus linjasi rakennepaketissaan, että se jatkaa vanhemmuuden kustannusten jakamisen arviointia työmarkkinajärjestöjen kanssa. Vikman kannustaa erityisesti palkansaajajärjestöjä aktiivisuuteen asiassa.
– Selvitys eri malleista ja niiden kustannuksista on tehty. Asiasta on tehtävä päätöksiä. On tekojen aika, hän kirjoittaa.
Vikman huomauttaa, että Euroopan unionin tuomioistuimessa tehtiin vastikään päätös, jonka mukaan työntekijällä on oikeus toiseen peräkkäiseen äitiysloman palkkaan ilman, että työntekijä palaa ensimmäisen äitiysvapaan jälkeen töihin.
Vikman kirjoittaa, että päätös yhdistettynä epätasaisesti jakautuviin vanhemmuuden kustannuksiin vaikeuttaa entisestään nuorten naisten työllistymistä, urakehitystä ja mahdollisuuksia vakinaiseen työsuhteeseen.
– Lasku päätöksestä lankeaa äidin työnantajille ja on kallis taakka erityisesti naisvaltaisille pk-yrityksille sekä nuorille naisille, hän toteaa.
– Vanhemmuuden kustannusten kasaantuminen äidin työnantajalle ei ole pelkästään naisiin kohdistuva kysymys vaan myös merkittävä kansantaloudellinen ongelma. Yhä koulutetumpia ja osaavia naisia ei ole varaa jättää työelämässä reserviin, Vikman kirjoittaa.