Jääkärieversti Erik Gunnar Melin (1883-1951) johti pientä komppaniaa 1918 sodan ehkä hurjimmassa taistelussa. Se tehtiin halki Tampereen 3.4.1918.
Tampereen ulkopuolella oli käyty verisiä taisteluita. Saarrettu kaupunki oli punaisten raskaasti linnoittama.
Silloinen jääkärikapteeni Gunnar Melin johti noin 150 miehen ryntäyskomppaniaa. Miehille oli kerrottu, että on mahdollista, ettei kukaan palaa elävänä takaisin. Useimmat olivat eteläpohjalaisia ruotsinkielisiä uskovaisia poikia, jotka polvistuivat tykkien jyristessä ja tulipalojen loimutessa rukoilemaan.
Miehet etenivät yöllä Kalevankankaalta ortodoksisen kirkon ohi. He ylittivät Tammerkosken niin kutsutun neulapadon Verkatehtaan kohdalla.
Kärkijoukko eteni halki Tampereen keskustan. He eivät tienneet olevansa joukkonsa ainoita – takana tulleet eivät päässeet eteenpäin. Kaupungissa miehiä luultiin heidän vaatteidensa perusteella punaisiksi.
– Mihin te juoksette? Älkää s——t peräytykö, punaiset huusivat kohti keskustaa eteneville miehille.
– Oletteko nähneet valkoisia? Olettekö nähneet valkoisia?, erään kaupunkilaisen kerrotaan hädissään kysyneen kadulla.
– Tässä niitä nyt alkaa tulemaan, hänelle kerrotaan vastatun.
Melin itse tempaisi Puuvillankadulla vastaan tulleelta 17-vuotiaalta Eeva Tammelta haltuunsa kiväärin.
– Minne minun on mentävä, minne minun on mentävä, tyttö kysyi tilannetta tajuamatta.
Miehet pääsivät Näsilinnaan asti, jonka valtasivat noin 200 punaiselta ja pitivät hallussaan koko vuorokauden. Näsilinnasta käytiin päivän mittaan raskaita taisteluja.
Seuraavana yönä Melin vielä elossa olleiden miestensä kanssa murtautui Näsijärven yli omien puolelle. Kaikkien oli uskottu kuolleen. Esikunnassa luultiin heitä haamuiksi. Melinin miehistä 34 oli kaatunut ja 24 haavoittunut.
Isku loi hajaannusta ja pelkoa punaisten keskuuteen. Punainen Tampere antautui kolme vuorokautta myöhemmin.
Komppania sai ylipäällikkö C.G.E. Mannerheimin kiitokset Tampereen valloittaneiden joukkojen edessä. Komppanianpäällikkö sai 3. luokan Vapaudenristin miekan kera.
Ylipäällikön teoksessa Suomen Marsalkan muistelmat (Otava 1950) Gunnar Melin on ainoa yksittäinen sotilas, joka sodasta 1918 mainitaan. Mannerheim kirjoitti näin:
Vain yhden komppanian, jota johti kapteeni Melin, onnistui päästä kosken yli kapeata neulapatoa myöten. Se raivasi itselleen tien läpi kaupungin keskustan ja asettui erääseen hallitsevassa asemassa olevaan museorakennukseen. Siellä se puolustautui lähes vuorokauden, vailla minkäänlaista yhteyttä muihin joukkoihin, ja murtautui lopulta takaisin näiden luo – loistava sankarityö.
