Elinkeinoministeri ja entinen EU-komissaari Olli Rehn (kesk.) vastasi eduskunnassa budjettikäsittelyssä kansanedustajien kysymyksiin. Rehn totesi Sdp:n Antti Lindtmanin osuneen ”maalipuiden sisään” viitatessaan puheenvuorossaan Rinteen malliin.
Antti Lindtman oli kysynyt, onko automaattinen työllistämisseteli eli ”aito Rinteen malli” tulossa.
– Tämähän ei varmastikaan Jarpalle… anteeksi, ministeri (Jari) Lindströmille ole mikään ongelma eikä myöskään perussuomalaisille, koska Rinteen mallihan on alun pitäen Heikki Rinteen malli vuodelta 1983, jota työministeri Urpo Leppänen silloin ajoi voimakkaasti, Olli Rehn selvitti lähihistoriaa.
– Tein hänestä haastattelun niihin aikoihin ja sain sitten myöhemmin tarjouksen SMP:n puoluetoimistolta tulla heille töihin, tämän haastattelun ansiosta, Rehn myhäili.
Olli Rehn oli tuolloin 21-vuotias.
Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.) vastasi varsinaisesti Antti Lindtmanille Rinteen mallista.
– Hallituksen malli palkkatuen eli työttömyysturvan aktiivikäytöstä tulee lokakuussa ja siinä yhteydessä ovat sitten nämä yksityiskohdat selvillä, minkälainen se malli on. Silloin voidaan sitten palata niihin yksityiskohtiin, ministeri Lindström totesi.
– Ajatus meillä tuntuu olevan kuitenkin samanlainen, eli passiiviraha käytetään aktiiviseen tukeen.