Startup- ja teknologiakonferenssia järjestävän Slushin toimitusjohtaja Marianne Vikkula pitää suomalaisten huonoa markkinoinnin osaamista pelkkänä myyttinä.
– On ehkä suomalaisia vaivaava myytti, johon kaikki kasvatetaan, että me olemme tosi huonoja markkinoimaan. Jos katsoo viime aikojen menestystarinoita, joita Suomesta on tullut, niin eihän se pidä paikkaansa ainakaan kokonaisvaltaisesti, hän arvioi Porin Suomi Areenassa torstaina.
Vikkulan mielestä nyt on paras aika olla Suomessa yrittäjä. Täällä voi rakentaa globaalin tuotteen lähtemättä edes maasta pois, eli mahdollisuuksia on.
– Aika usein unohdetaan, että viimeisen kymmenen vuoden aikana Pohjoismaat alueena on onnistunut tuottamaan 10 prosenttia maailman arvokkaimpien kasvuyritysten yrityskaupoista, joka on ihan käsittämätön määrä arvoa verrattuna siihen, että täällä asuu 0,3 prosenttia koko maailman väestöstä, hän muistutti.
Hän peräänkuulutti lähinnä vain uskoa omaan tekemiseen. Kasvuyritysten rahoituksen saantikin on hänen mukaansa parantunut valtavasti viimeisen viiden vuoden aikana.
Rekrytoinnin pullonkaula on kuitenkin Vikkulan mukaan seuraavaksi ratkaistava ongelma. Suomesta ei löydy tällä hetkellä kasvuyrityksille tarpeeksi osaamista.
– On tärkeää, että koulutetaan ihmisiä oikein. Tällä hetkellä ohjelmisto-osaajia, koodareita alkaa olla täällä aika vähän ja niitä on lähes pakko etsiä myös Suomen ulkopuolelta, jotta kasvuyrityskentälle riittää tekijöitä, Vikkula sanoi.
Hän muistutti myös, että yrittämään oppii vain yrittämällä ja ekosysteemille pitää antaa hieman aikaa kehittyä.
– Katsotaan, missä ollaan kymmenen vuoden päästä, hän sanoi.