Tuoreen EU-puheenjohtajamaa Slovenian pääministeri Janez Janša puolustaa Unkarin päätöstä kieltää homoseksuaalisuuden ”markkinointi” alaikäisille, uutisoi brittilehti The Guardian.
Unkarin uusi lainsäädäntö on herättänyt närää Euroopan unionissa. Muun muassa Alankomaiden pääministeri Mark Rutte on todennut, ettei Unkarille ole lain hyväksymisen jälkeen enää paikkaa EU:ssa.
Janša, joka tuki myös Donald Trumpia tämän yrittäessä kiistää Yhdysvaltain viime syksyn vaalitulosta, pitää Unkarin pääministeri Victor Orbánin painostamista riskinä koko EU:n olemassaololle.
– Ihmisiä ei tule arvioida kuvitteellisten eurooppalaisten arvojen ja kaksoisstandardien pohjalta. Tämä on nopein tie romahdukseen, Janša sanoo.
Janša vertaa tilannetta Jugoslaviaan ja sen romahtamisen syihin.
– Siinä oli viisi tai kuusi maata, kolme uskontoa, kuusi tasavaltaa, kaksi autonomista aluetta ja valtio hajosi monien eri syiden seurauksena. Viimeinen naula arkkuun oli se, kun jotkut alkoivat käyttää uusia kriteereitä ihmisten arviointiin, luoden kaksoisstandardeja, Janša sanoo.
– EU ilman Keski-Eurooppaa ei ole Euroopan unioni – se olisi vain kuori ja meidän kaikkien tulisi tiedostaa tämä.