Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un jakoi maan puoluekokoukseen hiljattain osallistuneelle eliitille runsaasti lahjoja. Lahjojen joukossa oli etenkin elektroniikkaa. Etenkin taulutelevisiot herättivät huomiota. Niistä on kerrottu tulleen jonkinasteisia statussymboleita kokouksen jälkeen.
Daily NK:n pohjoiskorealaislähteiden mukaan maan eliitti on kuitenkin suhtautunut diktaattorin lahjoihin todellisuudessa varsin nuivasti. Kimin lahjoittamia taulutelevisioita on jopa päätynyt myyntiin maan toreille. Eliitin parissa kiertää huhuja, joiden mukaan lahjat ovat huonolaatuisia.
Monien eturivin pohjoiskorealaisten kerrotaan myös antaneen Kimiltä saamiaan lahjoja eteenpäin.
Huhujen mukaan Kimin antamat lahjat on tehty Kiinassa. Etenkin Pohjois-Korean uusrikkaat ylenkatsovat kiinalaistuotteita ja haluavat elektroniikkansa Japanista ja Etelä-Koreasta.
Daily NK:n lähteiden mukaan Kimin lahjojen kohtelu heijastelee hänen arvostustaan eliitin parissa. Johtajalta saatujen lahjojen antaminen eteenpäin tai myyminen on Pohjois-Koreassa kiellettyä. Sitä pidetään ”korkeimman majesteetin” loukkaamisena ja poliittisena skandaalina. Aiemmin lahjoista luopuneita on tuomittu kumouksellisesta toiminnasta.