Some-terapeuttina tunnettu SDP:n ensimmäisen kauden kansanedustaja Ville Merinen nostatti myrskyn väittämällä Ylen dokumenttisarjassa, että hänellä on tiedossaan eduskunta-avustajiin kohdistuvaa rajua häirintää ja ohjelman perusteella jopa rikoksen tunnusmerkit täyttävää toimintaa kuten suoranaista väkivaltaa.
Kansanedustaja antoi myös ymmärtää, ettei ole tuonut tietojaan esiin, koska pelkää edustajatoverien reaktioita. Merisen mukaan hänelle on uskouduttu terapeuttitaustan vuoksi. Verkkouutiset kertoo tässä jutussa, mitä Merinen tarkkaan ottaen sanoi.
SDP:n johto reagoi paljastuksiin vähintäänkin erikoisesti. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen ensimmäisten kommenttien perustella näytti siltä, että Merisen puheita yritettäisiin tarkoituksella maalata yleisen ilmiön esiin tuomiseksi.
Ikään kuin SDP melkeinpä johtaisi nyt kampanjaa eduskuntaan pesiytyneen häirinnän lopettamiseksi – siitä huolimatta, ettei Merisen puheita ole tunnistettu laajemman ilmiön osaksi eduskunnassa.
Tytti Tuppurainen korosti esimerkiksi Helsingin Sanomien haastattelussa, että ilmiö koskee koko eduskuntaa ja ”ei vain SDP:n eduskuntaryhmää”. Tuppurainen totesi toisaalta, että ”tapauksia on paljon” ja että osa niistä on ”hyvin vakavia”.
Myös SDP:n kansanedustaja Kim Berg harmitteli Iltalehdessä, miten asia on julkisuudessa kärjistynyt vain hänen puolueeseensa.
Vyyhdin purkautuessa on paljastunut, että Ville Merinen on Ilta-Sanomien mukaan esittänyt jopa puolueensa eduskuntaryhmän kutsumista hätäkokoukseen häirintätapausten takia. Vielä raskauttavampaa on, että Merinen on tiettävästi vaatinut kokousta vetämään ”neutraalimpaa” tahoa kuin ryhmän nykyinen johto. Tällainen olisi varsin epätavallista.
Demareita on arvosteltu vastuunpakoilusta.
– SDP:n kansanedustaja esitti syytökset seksuaaliväkivallasta ja häirinnästä. SDP:n varapuheenjohtaja vahvisti. SDP:n avustaja vahvisti. Kohu on tässä muodossaan täysin SDP:n juttu, älkää yrittäkö vyöryttää vastuutanne muille, kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti esimerkiksi sanoi X:ssä.
Sammallahden puoluetoveri Susanne Päivärinta taas kummasteli, mitä kaikesta SDP:sta tulevasta vihjailusta pitäisi oikein ymmärtää.
SDP:n eduskuntaryhmän pääsihteeri Rami Lindström on vahvistanut IL:lle, että ryhmässä on puututtu häirintätapauksiin viimeisen puolentoista vuoden aikana. Lindström kuvaili ongelmaa vakavaksi ja kiisti sen olevan laajamittainen ilmiö eduskunnassa. Nimettömänä pysyttelevä puoluelähde kertoi IL:lle SDP:ssä vallitsevasta ”pelon ilmapiiristä” ja kuvaili ”kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista”.
Tänään Tytti Tuppurainen myönsi Ylellä suoraan, että SDP:ssä on havaittu epäasiallista käytöstä ja seksuaalista häirintää. SDP-ryhmyri kutsui asiaa ”karmivaksi” ja mainitsi luonnollisesti, että tällaiseen on oltava ”nollatoleranssi”. Tuppuraisen mukaan kyse ei kuitenkaan ole poliisiasioista.
SDP aikoo myös teettää häirintätapauksista ulkopuolisen selvityksen.
Valittelu, tuomitseminen, ilmoitus riippumattomasta selvityksestä ja seuraavaksi pääministeriksi itseään asemoivan puheenjohtaja Antti Lindtmanin pitäminen mahdollisimman kaukana koko vyyhdestä. Reaktio on kuin poliittisen kohun tappamisen oppikirjasta.
Ulkopuolinen tarkkailija ei kuitenkaan voi välttyä SDP:n ja sen johdon kannalta epämiellyttäviltä kysymyksiltä.
Listataanpa pari.
Ville Merisen kohuhaastattelu kuvattiin jo kesäkeleillä. Asia ei siis ole uusi, ja julkisuuteen nyt tulleiden tietojen perusteella on perusteltua epäillä, että siitä ovat tienneet muutkin kuin Merinen. Onko häirintätietojen päällä istuttu SDP:ssä – ja jos on, kuinka pitkään?
On vaikea kuvitella, että Merinen myöskään puhuisi hänelle uskoutuvista muiden puolueiden avustajista. Yhtä lailla on vaikea kuvitella, että Merinen olisi ollut hiljaa, koska hän pelkäisi muiden puolueiden kansanedustajien reaktioita. Kaikesta päätelleen Merinen puhui nimenomaisesti SDP:ssä esiintyneistä tapauksista. Saavatko häirintää SDP:ssä kokeneet oikeutta vasta nyt kun asiasta tuli julkinen kohu?
Erityisen vakavalta kuulostaa edustajan toive siitä, että joku muu kuin ryhmän nykyinen johto, eli toisin sanoen Tytti Tuppurainen, vetäisi asiasta järjestettävää hätäkokousta. Edellä esitetyn perusteella on siis pakko kysyä, miksi Tytti Tuppurainen ei kelpaisi selvittämään asiaa, ja mitä Tuppurainen on tiennyt häirintätapauksista ja kuinka pitkään?
Viimeinen ikävä kysymys liittyy väistämättä puolueen muuhun johtoon.
Median edessä valikoivasti esiintyvä ja ikäviä asioita välttelevä puheenjohtaja Antti Lindtman haaveilee seuraavan pääministerin viitasta. Hän tuli median eteen eilen. Lindtmanilta kysyttiin Helsingin Sanomissa, onko häirintä ollut puoluejohdon ja eduskuntaryhmän johdon tiedossa ja onko tämä ensimmäinen kerta, kun asiasta kuullaan.
Lindtman totesi, etteivät puolueen ilmoituskanavat ole selvästikään toimineet riittävästi. kysymykseen puoluejohdosta ja ryhmän johdosta hän vastasi kuitenkin ensin vain omalta osaltaan.
– Näistä nyt nähdyistä tapauksista minulle ei yksityiskohtaista tietoa ole raportoitu. Jos olisi, olisin tietysti vienyt asian eteenpäin, hän sanoi HS:lle.
SDP:n puheenjohtaja myönsi, että eduskunnassa ja toimituksissa ”liikkuu huhuja”, mutta mitään puuttumista edellyttävää ei hänen tietoonsa ole tuotu.
Lindtmanilta kysyttiin vielä, onko puoluejohto ollut ”autuaan tietämätön” häirintätapauksista.
– Kuten eduskuntaryhmän pääsihteeri Rami Lindström totesi, eduskuntaryhmä on käsitellyt nämä asiat omissa prosesseissaan, eikä niitä ole erikseen johdolle raportoitu. Ei minulle ole raportoitu näistä tapauksista, hän vastasi.
Sitten Lindtman toisti taas aiemman kommenttinsa huhuista ja siitä, ettei hänen tietoonsa ole tuotu mitään, joka edellyttäisi puuttumista.
Paljastusten perusteella on pakko kysyä, onko SDP:ssä esiintynyttä häirintää vähätelty tai jopa peitelty?
Samalla on tunnustettava, että parhaimmassakin tapauksessa kyse on tilanteesta, jossa SDP:n sisälle on syntynyt ilmapiiri, jossa häirinnän uhrit eivät ole syystä tai toisesta voineet saada ääntään kuuluviin.
Tästä vastuu on yksin puolueen johdolla – tiesivät he tapauksista tai eivät.
