Toimittaja Maarit Tyrkkö (Huovinen) on kirjoittanut Suomen Kuvalehteen laajan muistelujutun kesästä 1975. Tuolloin Helsingissä pidettiin Suomen ulkopolitiikan tähtihetkenä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous.
Presidentti Urho Kekkonen oli Tyrkön mukaan hyväksynyt hänet, 27-vuotiaan toimittajan, alkuvuodesta lähipiiriinsä. Tyrkkö kertoo heidän vapaa-ajan vietostaan Laukaassa, Konnevedellä ja Lavajärvellä.
Tyrkkö on löytänyt kesän 1975 valokuvia presidentin vapaa-ajalta. Oheisessa kuvassa Ety-huippukokous on onnistuneesti ohi ja ollaan kalastamassa ja hulluttelemassa Laukaassa lääkäri Rikhard Sotamaan luona.
Tyrkkö kertoo, että kun rouva Aini Sotamaa kutsui vieraitaan pöytään ”saimme kaikki pidätellä naurua”.
– Paikalle saapui tuntematon mies. Hänellä oli päässään peruukki, joka peitti tutun kaljun ja jossa oli otsatukka. Jostakin presidentti oli vielä löytänyt vanhanaikaiset, pyöreät silmälasit. Oli kuin Jukolan Eero olisi astunut saliin, Maarit Tyrkkö kirjoittaa.
– Sinä iltana sienikeitto, uunikala ja marjat maistuivat erityisen hyviltä. Uuden ystävämme kunniaksi joimme vielä konjakit, ja peruukki-UK sai nimekseen Alfred. Lähetin myöhemmin matkoilta postikortteja ”hauskalle Alfredille”.