SK: 57 kuntaa kamppailee olemassaolostaan

Suomen Kuvalehdelle laadittu tuore kunta-analyysi kertoo, että 57 kuntaa kamppailee olemassaolostaan.

Näitä kaatumassa olevia kuntia on vaivannut vuodesta toiseen krooninen väestökato, kuntiin jääneen väestön ikääntyminen ja keskivertoa heikompi kuntatalous. Myös kuntalaisten peruspalvelut ovat uhattuina.

Manner-Suomessa on 295 kuntaa, joten noin viidennes kunnista kuuluu sinnittelijöiden kerhoon.

Lähes poikkeuksetta kunnat sijaitsevat syrjässä kasvukaupungeista, mutta sinnittelijöitä löytyy kaikista maakunnista lukuun ottamatta Kanta-Hämettä.

Kaatuvien kuntien kartalta löytyy pienehköjä, muutostilanteissa hauraita kuntia. Listan alkupäästä löytyvät esimerkiksi Hailuoto, Hirvensalmi, Heinävesi, Ilomantsi, Isojoki, Jämijärvi, Karijoki, Kinnula ja Kivijärvi.

Edelleen listalle ovat päätyneet Kuhmoinen, Kyyjärvi, Lapinjärvi, Lestijärvi ja Luhanka – ja myös muutama väestöään menettävä pikkukaupunki: Kaskinen, Kemijärvi ja Lieksa.

Pitkälle ja raskaslukuiselle listalle yltävät myös Miehikkälä, Multia, Parikkala, Pelkosenniemi, Pello, Pielavesi, Puolanka sekä Rautalampi, Rautavaara, Rautjärvi, Ristijärvi ja Rääkkylä.

Listalla – aakkosjärjestyksessä – viimeiset kymmenen kuntaa ovat Savitaipale, Savukoski, Siikainen, Sulkava, Sysmä, Taivassalo, Tervo, Vaala, Valtimo ja Vesanto. Tässä on vain osa 57 kuolevista kunnista.

Kuntatalouden asiantuntija, hallintotieteiden tohtori Eero Laesterä päivitti Suomen Kuvalehden pyynnöstä joulukuussa 2011 julkaistun kunta-analyysiaineiston Kaatuvat kunnat aineiston vuoden 2015 taloustunnuslukujen ja vuosien 2010–2015 väestömuutoksien pohjalta.

Mainos