Sixten Korkman: Populismi on traaginen liike

Talousasiantuntijan mukaan populistien ajama politiikka on usein haitallista myös liikkeiden kannattajille.

”Populismi on onnettomien ihmisten traaginen liike”, sanoo talousasiantuntija Sixten Korkman kolumnissaan Helsingin Sanomissa. Korkmanin mukaan kansallismielinen populismi on seurausta talouden epävakaistumisesta ja sosiaalisesta eriarvoistumisesta.

– Tyytymättömyyden taustan voi ymmärtää hyväksymättä tarjottua lääkettä. Populismi on onnettomien ihmisten traaginen liike. Näin siksi, että sen ajama politiikka on yleensä joko merkityksetöntä tai haitallista myös kannattajiensa kannalta.

Korkmanin mukaan ”markkinafundamentalistinen hurmio” on ajanut yhteiskunnan umpikujaan Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Eliitit ovat myös usein suhtautuneet populismiin ylimielisesti.

– Tämä on perusteetonta ja vaarallistakin.

Tyytymättömyyden taustalla on erityisesti se, että keskiluokan elintaso on polkenut paikallaan viime vuosikymmenten aikana. Monia myös risoo se tapa, jolla vuoden 2008 finanssikriisissä kärsineet pankit pelastettiin veronmaksajien kustannuksella.

– Olisi aivan luonnollista, jos populismin syyttävä sormi osoittaisi huonosti säädeltyä rahoitusjärjestelmää ja räikeitä tuloeroja. Mutta ei: syntipukkia haetaan EU:sta, muukalaisista, eliitistä tai mediasta.

Korkman kehottaa luomaan säätelyä ja politiikkaa, joka kantaa huolta koko väestöstä.

– Hyvinvointivaltio on markkinatalouden eettinen perusta. Sillä on keskeinen rooli kansalaisten luottamuksen ylläpitämisessä, mikä on olennaista toimivan demokratian kannalta, Korkman toteaa.

Mainos