Hallitus päätti torstaina pidetyssä strategiakokouksessaan käynnistää siviili- ja sotilastiedustelua koskevan lainsäädännön valmistelun, selviää sisäministeriön tiedotteesta.
Lainsäädäntöhankkeen tausta on kirjattu hallitusohjelmaan. Kasvavat riskit ja Suomea koskevat uudet uhat edellyttävät koko yhteiskunnalta vanhasta poikkeavaa valmiutta ja varautumista.
Hallitusohjelmassa esitetään säädösperustaa ulkomaantiedustelulle ja tietoliikennetiedustelulle, mutta painotetaan samalla, että valmistelun yhteydessä kiinnitetään huomiota perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen.
Hallitus linjasi, että sisä- ja puolustusministeriö selvittävät vaihtoehtoiset tiedonhankintakeinot ja käynnistävät siviili- ja sotilastiedustelua koskevan lainsäädännön valmistelun.
Oikeusministeriö puolestaan ryhtyy toimenpiteisiin perustuslain tarkistamiseksi Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden puitteissa siten, että lailla voidaan tarpeellisiksi katsottavien edellytysten täyttyessä säätää kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi välttämättömistä rajoituksista luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan.
Hankkeiden etenemistavasta on sovittu liikenne- ja viestintäministeriön, oikeusministeriön, puolustusministeriön ja sisäministeriön kesken. Käytännössä hankkeet lähtevät liikkeelle, kun asetetaan kolme valmistelevaa ryhmää.
Sisäministeriö johtaa siviilitiedustelua koskevaa hanketta, puolustusministeriö sotilastiedustelua koskevaa ja oikeusministeriö perustuslain mahdollista muuttamista koskevaa hanketta. Kukin hanke on erillinen, mutta niitä valmistellaan kiinteässä yhteistyössä. Asetettavien ryhmien toimikausi on vielä avoin, mutta valmistelulle varattaneen noin puolitoista vuotta.