Sisilian kuvernöörille luoti kirjeessä – asialla mafia?

Sisilian kuvernööri Rosario Crocetta on saanut jälleen tappouhkauksen.

Kuvernöörin virkapaikkaan Orleansin palatsiin tuli maanantaina Rosario Crocettalle osoitettu kirje, jossa oli luoti, mutta ei mitään viestiä. Perinteisesti tämä on ollut mafian viesti henkilöille, joita rikollisjärjestö haluaa pelotella tai uhata tappamisella.

Palermon syyttäjävirasto käynnisti välittömästi tutkinnan kirjeen alkuperästä, kertoo yleisradio yhtiö RAI.

Aiemmin viranomaiset ovat paljastaneet aikaisemmin kolme Sisilian mafian suunnitelmaa kuvernöörin surmaamiseksi.

Lokakuussa 2012 Sisilian kuvernööriksi valitulla Crocettalla on ympärillään jo nyt ympärivuorokautinen henkivartiosto. Viime vuoden tammikuussa Crocetta sai kirjeen, jossa hänet uhattiin ”teurastaa kuin sika”.

– Tämä tappouhkaus vain vahvistaa jälleen kerran, että on olemassa suunnitelma minun eliminoimiseksi. Mutta minä en pysähdy, Crocetta kommentoi tuolloin ja lupasi yhä tiukempia mafianvastaisia toimia.

Crocetta on esittänyt näkemyksiä Sisilian mafiasta ja eritoten sen voimakkaimmasta järjestöstä Cosa Nostrasta ja Sisilian maakuntahallinnosta muun muassa marraskuussa 2012 sanomalehti La Repubblican videohaastattelussa. Hän sanoi, että Cosa Nostran voimaa on aliarvioitu.

– Ensimmäisinä päivinä kuvernöörinä tajusin, että maakunnan hallinnossa on olemassa valtasysteemi, joka on mafiasysteemi. Aikaisemmin se (Cosa Nostra) oli rikollisjärjestö ja politiikan ja hallinnon ulkopuolella, nyt se on osa sitä, hän sanoi.

– Perin maakuntamasiinan, jossa avoimesti ja peitellysti, usein peitellysti, on olemassa monitahoinen liiketoimintasysteemi. Siinä ovat mukana politiikka, hallinto ja talouselämä, jotka liimaa yhteen yksi tekijä: Cosa Nostra. Mafia on todellinen poliittinen välittäjä eri tahojen välillä, Crocetta summasi.

Kauhistus mafialle: Vasemmistolainen homo

Poimintoja videosisällöistämme

Rosario Crocetta, 62, astui virkaansa Sisilian kuvernöörinä 10. marraskuuta 2012. Uransa hän aloitti toimittajana vasemmistolehdissä ja oli kommunistipuolueen jäsen.

Vuonna 2003 hänet valittiin sisilialaisen Gelan kaupungin pormestariksi. Tämä tosin vasta sen jälkeen, kun äänet oli laskettu uusiksi, sillä mafia oli painostanut vaalivirkailijoita rukkailemaan äänestystulosta. Crocetta oli julistautunut avoimesti mafiaa vastustavaksi pormestariksi. Hänet valittiin uudelleen vuonna 2007.

Vuonna 2008 hän liittyi sosialidemokraattiseen Partito democraticoon ja valittiin Euroopan parlamenttiin vuonna 2009. Sisilian maakunnan ykköspaikalle hänet valittiin lokakuun 28. päivän maakuntavaaleissa 2012.

Crocetta oli Italian ensimmäinen pormestari, joka julistautui avoimesti homoseksuaaliksi. Mafianvastainen taistelu, vasemmistolaisuus ja homous ovat kauhistus mafialle.

Jo vuonna 2003 sisilialainen Stidda-mafiaryhmittymä yritti murhata hänet. Tämän jälkeen hänelle annettiin panssaroitu auto ja henkivartijat, joiden kanssa hän on elänyt yötä päivää siitä lähtien.

Vuonna 2008 telekuuntelussa paljastui gelalaisen Emmanuellon mafiaperheen suunnitelma Crocettan murhaamiseksi. Tämän jälkeen hänen henkivartiokaartinsa tuplattiin, ja nyt hänellä on yhtä paljon henkivartijoita kuin Italian valtion korkeimmilla viranhaltijoilla. Tammikuussa 2010 mafianvastainen virasto DDA paljasti Cosa Nostran suunnitelman Crocettan surmaamiseksi.

Mainos