Sisäministeri kuitenkin korostaa, ettei pelkoon ole syytä. Suojelupoliisin tiedossa ei ole konkreettisia Suomen kohdistuvia terrorihankkeita.
– Suojelupoliisi jatkaa aktiivista tiedonhankintaa ja tilanteen arviointia. Suojelupoliisi pitää valtiojohdon ja viranomaiset tietoisina tilanteesta, Päivi Räsänen toteaa.
Suojelupoliisin lisäksi terrorismin torjuntaa tehdään usealla eri tasolla.
– Vuoden alkupuolella päivitettiin kansallinen terrorismin torjunnan strategia. Sen linjaukset ja toimenpiteet perustuvat ajantasaiseen käsitykseen Suomeen kohdistuvista uhkista ja niiden torjunnasta. Strategian mukaisilla toimilla vastaamme tähän tilanteeseen ja pyrimme alentamaan uhkan tasoa, Räsänen sanoo.
Lisäksi sisäministeriön johtama väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyn kansallinen yhteistyöverkosto julkaisee säännöllisesti tilannekatsauksia väkivaltaisesta ekstremismistä Suomessa.
Räsäsen mukaan Suomi on korostanut EU-tasolla terrorismin torjunnassa ennalta ehkäiseviä toimia.
– Mahdollisiin riskihenkilöihin on kuitenkin haasteellista vaikuttaa etukäteen. Tästä syystä pidän keskeisenä tavoitteena lisätä yleistä tietoisuutta, jotta esimerkiksi perheet voivat tunnistaa konfliktialueelle lähtemistä harkitsevat ja mahdollisesti puuttua tilanteeseen. Vastaavasti konfliktialueilta palaaviin on kohdistettava toimenpiteitä, jotka tukevat heidän paluutaan suomalaiseen yhteiskuntaan, ministeri sanoo.
Lue myös: Radikaali-islamistisen terrorismin uhka kohonnut myös Suomessa