– Meillä jokaisella on vastuumme läheisistä ja kanssaihmisistä. Meidän, joilla menee paremmin, on tehtävä tekoja, jotta he, joilla asiat eivät ole hyvin, voisivat paremmin. Ei jätetä kaveria, kanssaihmistä, Paula Risikko sanoi tiistaina Helsingin Kokoomuksen itsenäisyyspäivän juhlassa.
OECD:n selvityksen mukaan yli viidennes 20-24-vuotiaista suomalaisista miehistä on työttömänä eikä osallistu koulutukseen. Osuus on kymmenessä vuodessa kasvanut noin kymmenen prosenttiyksikköä.
– Meillä on valitettavan selviä merkkejä siitä, että syrjäytymisuhan piirissä olevien nuorten aikuisten osuus on kasvamassa. Se on hälyttävää, Risikko sanoi.
Hän haluaa, että syrjäytyminen ja osattomuus otetaan vakavasti.
– Meidän tulee rakentaa yhteiskuntaamme niin, että Suomi on maa, jossa on hyvä asua. Suomen tulee olla maa, joka edelleen koetaan puolustamisen arvoiseksi. Siihen tarvitsemme kaikki mukaan, Risikko sanoi.
Hän kiinnitti huomiota myös viime viikon torstaina julkistettuun Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tutkimukseen suomalaisten ajatuksista ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Sen mukaan suomalaisten maanpuolustustahto on laskenut.
– Omaa maata kaikki eivät koe puolustamisen arvoiseksi. Kyse voi olla esimerkiksi eriarvoistumisesta tai syrjäytymisestä yhteiskunnasta, Risikko arveli.