Oikeus – ja sisäasioiden neuvosto kokoontui perjantaina Brysselissä ylimääräiseen kokoukseen Pariisin terrori-iskujen johdosta. Neuvostossa hyväksyttiin yhteiset päätelmät terrorismin torjunnan tehostamiseksi. Suomea kokouksessa edusti sisäministeri Petteri Orpo (kok.).
– Mielestäni päätelmissä on nostettu esille keskeiset kysymykset ja kannatan näiden aloitteiden viemistä eteenpäin. Esimerkiksi tietojenvaihtoa on parannettava ja olemassa olevia järjestelmiä hyödynnettävä paremmin. On tärkeää varmistaa, että tehokkaaseen tietojenvaihtoon on käytettävissä parhaat tekniset ratkaisut. Euroopan poliisivirasto Europolilla on lainvalvontaviranomaisten tiedonvaihdon keskuksena keskeinen rooli, Orpo toteaa ministeriön tiedotteessa.
Jäsenvaltiot kiirehtivät nyt EU:n matkustajatietodirektiivin aikaansaamista. Päätelmissä todetaan, että myös EU:n sisäisten lentojen tulisi olla direktiivin piirissä. Suomi pitää ensisijaisen tärkeänä tehokkaan ja kunnianhimoisen direktiivin aikaansaamista kiireellisesti.
– On muutenkin huolehdittava siitä, että tarvittava lainsäädäntöpohja on kunnossa. Vireillä olevat lainsäädäntöprosessit on saatava nopeasti päätökseen ja uusien aloitteiden käsittelyssä edettävä ripeästi. Asedirektiivin muutosehdotuksen tarkoituksena on muun muassa vähentää aseiden kulkeutumista rikollisiin käsiin. Komission ehdotus sisältää kuitenkin eräitä Suomen kansalliseen reserviläistoimintaan ja aseiden keräilyyn vaikuttavia kohtia, joita tulee tarkastella lähemmin, Orpo huomauttaa.
Suomi on sisäministeriön mukaan johdonmukaisesti tukenut tavoitetta tehostaa Schengen-alueen ulkorajavalvontaa. Suomi pitää myös ehdottoman tärkeänä, että kaikki EU:n alueelle luvattomasti saapuvat henkilöt rekisteröidään ja tarkastetaan käyttäen kansallisten järjestelmien lisäksi EU:n ja Kansainvälisen rikospoliisijärjestö Interpolin tietojärjestelmiä.
Suomessa on jo otettu käyttöön EU-kansalaisten ja muiden vapaan liikkuvuuden piirissä olevien henkilöiden riskianalyysiin ja yhteisiin riski-indikaattoreihin perustuvat rajatarkastukset.
– Mikäli rajatarkastuksissa päätetään ottaa käyttöön EU-kansalaisten kattavat ja systemaattiset rekisteri- ja biometriset tarkastukset, niin sen tulisi tapahtua siten, että toimenpiteet voidaan suorittaa hidastamatta merkittävästi rajatarkastuksia, Orpo kertoo.
Orpo muistuttaa lisäksi, että suuri osa Eurooppaan saapuneista turvapaikanhakijoista on paennut samoja vainoajia, jotka murhasivat Pariisissa.
– Turvapaikanhakijoita ei saa syyllistää tapahtuneesta. Hallitsemattomaan muuttoliikkeeseen liittyy myös turvallisuusriskejä, ja muuttoliikettä voidaan käyttää terroristisen toiminnan hyväksi. Siksi meidän on toimittava entistä päättäväisemmin saadaksemme maahanmuuttotilanne hallintaan, Orpo toteaa.