Sirpa Pietikäisen mukaan euroalueen laajeneminen suojelee kriiseiltä

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen iloitsee Euroopan parlamentin päätöksestä hyväksyä Liettua euroalueen uudeksi jäseneksi.

Liettuasta tulee euroalueen 19. jäsenmaa tammikuusta 2015 alkaen.

– Euroalueen laajeneminen suojelee EU-aluetta tulevilta kriiseiltä ja tukee talouskasvua. Yhteinen valuutta on horjunut puutteellisen talouspolitiikan vuoksi, mutta tähän on vastattu ripeästi tarpeellisen sääntelyn ja valvonnan lisäämisellä, Sirpa Pietikäinen sanoo.

Hän toteaa, että Liettuan jälkeen todennäköinen seuraava euroalueen jäsenmaa on Puola. Sen lisäksi euroalueen ulkopuolisista EU-jäsenmaista euron käyttöönottoa tavoittelevat vielä Bulgaria, Kroatia, Tšekki, Liettua, Unkari ja Romania. Ruotsi sen sijaan on päättänyt jättäytyä toistaiseksi euroalueen ulkopuolelle ja Tanskalla ja Iso-Britannialla on perussopimuspoikkeamaan perustuva oikeus jäädä euroalueen ulkopuolelle.

– Tämä listaus osoittaa selkeästi euroalueen laajuuden, voiman ja vetovoimaisuuden, Pietikäinen toteaa.

Mainos