– Aika ilmastonmuutoksen torjumiseksi alkaa loppua kesken. Meidän on saatava globaalisti sovittua tiukoista, kunnianhimoisista ja riittävistä ilmastotoimista. On hämmästyttävää, että pahenevasta ilmastohätätilasta pitää varoitella vuosi toisensa jälkeen ilman riittävää vaikutusta. Aikaa meillä on ollut kymmeniä vuosia ratkaisujen tekemiseen, toteaa europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.).
Hän toteaa, että kansainvälisten tavoitteiden pitää olla tiedepohjaisia ja riittävän kunnianhimoisia.
– YK:n viimeisimmän nykyisiin sitoumuksiin perustuvan arvion mukaan globaali lämpötilan nousu tulee olemaan noin 2,7 astetta vuosisadan loppuun mennessä, ellemme toimi heti. Vielä ei kuitenkaan ole liian myöhäistä toimia 1,5 asteen tavoitteen saavuttamiseksi.
YK:n ilmastonmuutoskonferenssi COP26 järjestetään 31.10.-12.11. Glasgow’ssa Skotlannissa. Euroopan parlamentin täysistunto keskustelee aiheesta keskiviikkona ja äänestää siitä torstaina.
Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa Fit for 55 -ilmastopaketin, jonka tavoitteena on vähentää EU:n hiilidioksidipäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja auttaa saavuttamaan hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä. Aloitteet ovat nyt parlamentin ja neuvoston käsittelyssä.
– Sitoumukset eivät yksin riitä, vaan tarvitsemme EU:ssa ja globaalisti tiedeperusteisia tavoitteita. Glasgow’ssa pitää sopia asetettujen tavoitteiden tieteeseen perustuvasta automaattisesta tarkastamisesta, jotta on mahdollista varmistaa tavoitteiden riittävyys. Yleisten ilmastotavoitteiden lisäksi päättäjien pitäisi sitoutua konkreettisiin toimiin, joilla tavoite saavutetaan. Näihin sisältyvät muun muassa uusiutuva energia, kiertotalous, kestävä rahoitus, maatalous, maahanmuutto, hiilineutraalius, oikeudenmukainen siirtymä ja hiilitullimekanismi, Pietikäinen sanoo.