Sirpa Pietikäinen: Kasvuyritysten rahoitusmahdollisuudet paranevat

Uusien innovatiivisten yritysten rahoitusmahdollisuudet paranevat, kun EU uudistaa pääomarahoittajia koskeva asetusta.

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen (kok.) asiaa koskeva mietintö hyväksyttiin parlamentin talous- ja raha-asiainvaliokunnassa keskiviikkona.

– Riskipääomarahastoja ja yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneita rahastoja koskevalla asetuksella parannetaan rahastojen houkuttelevuutta ja näin samalla myös uusien innovatiivisten kasvuyritysten rahoitusmahdollisuuksia, toteaa Pietikäinen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa EU on pahasti jäljessä Yhdysvaltoja, jossa investoinnit riskipääomamarkkinoille ovat jopa viisinkertaiset. Nykyinen, vuonna 2013 voimaan tullut asetus ei ole juurikaan parantanut tilannetta, sillä sen myötä vain 70 riskipääomarahastoa ja neljä yhteiskunnallisen yrittäjyyden rahastoa oli rekisteröity eurooppalaiseen tietokantaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pietikäisen mukaan tämä kertoo siitä, että me tarvitsemme paremmin toimivan asetuksen.

– Olen iloinen, että komissio teki esityksensä ripeästi. Pankkien tarjoama luototus ei riitä nostamaan Euroopan innovatiivisia talouksia nousuun. Me tarvitsemme kipeästi huomattavaa riskirahoituksen kasvua Euroopassa osana pääomamarkkinaunionia, hän sanoo.

Uuden asetuksen tavoitteena on lisätä riskipääomarahoitusta innovatiivisille, puhtaan teknologian tulevaisuussuuntautuneille yrityksille kasvattamalla rahoituskelpoisten yritysten joukkoa.

Mainos