Sirpa Pietikäinen: EU-tukien on tuotettava, lomakkeissa kysyttävä oikeita asioita

Mepin mukaan kansalaisten on lupa odottaa läpinäkyviä ja selkeästi mitattavissa olevia hyötyjä investoinnille.

Euroopan parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen (kok.) kirjoittaa blogissaan EU:n maatalous- ja muista tuista. Hänen mukaansa 1950-luvulla aloitetun tukijärjestelmän jälkeen maailma on muuttunut paljon, ja jälleen on mietittävä millaisia tavoitteita haluamme maatalouspolitiikalla ajaa.

– Kun maatalous syö leijonan osan EU:n budjetista (budjetti 2014–2020 on 408 miljardia euroa), on myös lupa kysyä, mitä investoinnille saadaan vastineeksi, Sirpa Pietikäinen toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa suomalaisille tärkein rooli maataloustuilla on ollut tuotannon kannattavuuden ja omavaraisuuden ylläpitäminen.

– Siinä missä tukiin liittyvän byrokratian määrää ja kustannuksia (EU:ssa on viisi miljardia vuodessa) on syytä vähentää, on myös varmistettava että lomakkeissa kysytään oikeita asioita.

Pietikäisen mielestä maataloustuilla olisi potentiaalia toimia nykyistä tehokkaammin ohjauskeinona terveyteen ja ympäristöön liittyvien tavoitteiden saavuttamiseksi.

– Lakien noudattamisesta ei pitäisi vielä palkita – sen sijaan esimerkiksi eläinten hyvinvointia koskevien lakien noudattamatta jättämisen tulisi johtaa tukien perumiseen. Tuet kuuluvat niille viljelijöille, jotka ovat valmiita ottamaan askelen pidemmälle kuin on muutenkin pakollista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Nykyinen maataloustukijärjestelmä ohjausvaikutuksia tulisikin tarkastella kriittisesti, sillä kansalaisten on lupa odottaa läpinäkyviä ja selkeästi mitattavissa olevia hyötyjä investoinnille, joka vie vuosittain 40 prosenttia EU:n budjetista. Nykyisen tukijärjestelmän todellisista vaikutuksista on kuitenkin rajallisesti tietoa, ja siksi maataloustukien käyttöä tulisi voida seurata nykyistä tarkemmin ja avoimemmin, Sirpa Pietikäinen toteaa.

Hän kertoo vaikutusarvioinnissa tarvittavan fitness checkiä.

– Kuten muidenkin elinkeinotukien kohdalla, julkisten investointien on edistettävä yhteistä hyvää. Lähetimme tänään 16 mepin kesken komissiolle kirjeen, jossa esitämme tätä toimenpidettä.

Mainos