Sirkukset saamassa valtionosuutta – sivistysvaliokunta puoltaa

Eduskunnan sivistysvaliokunta kannattaa esitystä teatteri- ja orkesterilain muuttamisesta siten, että myös sirkukset saisivat toimintaansa valtionosuutta.

Lakimuutos koskisi nykysirkusta ja sen olisi tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

Valiokunta pitää hyvänä sirkustaiteen tunnustamista myös valtionosuuslainsäädännössä, ja muistuttaa samalla, että sirkustaide osaltaan vahvistaa kansalaisten hyvinvointia.

Valiokunta korostaa, että valtionosuuden piirissä olevan teatterin tai orkesterin on toiminnallisesti ja taiteelliselta tasoltaan täytettävä valtionosuudelle asetetut edellytykset. Näin ollen henkilötyövuosia on voitava tarkastella säännöllisesti. Henkilötyövuosien määrät ovat kuitenkin koko ajan olleet riittämättömät lähes kautta linjan niin orkestereilla kuin teattereilla.

Hallituksen esityksen mukaan nykysirkuksen esitystoiminnan olisi perustuttava yhteisön taiteellisista lähtökohdista valmistamiin kokonaisiin teoksiin. Sirkustoiminnan tavoitteena olisi muun muassa edistää suomalaista sirkustaidetta kehittämällä sirkusilmaisua, laatua, muotoja ja sisältöjä.

Mainos