Verkkouutiset

Sirkka-Liisa Anttila AlfaTV:llä: Keskusta on vaarassa hajota

Keskustakonkarin mukaan puolueen tilanne on todella vakava.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila kertoo AlfaTV:n haastattelussa olevan vaarana, että keskusta saattaa hajota.

– On, suuri vaara on sille [hajoamiselle]. Jos keskusta ei palauta kansanliikeluonnettaan, niin ei meillä ole kovin hyvää tulevaisuutta. Se on niin keskeinen osa meidän ideologiaa ja olemassaoloamme. Se turvaa sen, että ihmisillä on oikeus sanoa, Sirkka-Liisa Anttila katsoo.

Yli 50 vuotta puolueessa toiminut Anttila kertoo olevansa surullinen keskustan nykytilanteesta. Suurimmat syyt puolueen huonolle kannatukselle löytyvät hänen mukaansa kansanliikkeenomaisen luonteen menettämisestä ja siitä, että puolue ajautui viime vaalikaudella tuuliajolle.

– Ensin oltiin menty hallitukseen kokoomuksen kanssa. Sitten toisekseen suuren vaalitappion jälkeen ensin oltiin menossa oppositioon – jonka ymmärrän, niin normaalistikin mennään – mutta sitten lähdetään kuitenkin hallitukseen, kun saadaan kynnyskysymykset läpi. Tämä muutos äärestä toiseen ilman, että sitä olisi kansanliikkeenomaisesti keskusteltu – meillä olisi silloin ihan toinen tilanne, Anttila sanoo.

– Teimme ratkaisut perustelematta niitä ihmisille. Tässä ollaan juuri sen takia, että ihmiset ihmettelevät, että mitä ihmettä se keskusta nyt tekee.

”Vakava paikka”

Keskustakonkari kertoo itse yli 50 vuotta sitten liittyneensä nimenomaan kansanliikkeeseen. Käytännössä kansanliike tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että ”sallitaan erilaiset mielipiteet ja käydään välillä kovaakin keskustelua, koska ihmisillä pitää olla oikeus aidosti kertoa, mitä mieltä ovat”.

Kansanliikkeeseen kuuluu hänen mukaansa osaltaan myös se, että johtavien poliitikkojen pitää kestää asiallista kritiikkiä. Hänen mukaansa erityisesti viime vaalikaudella keskusta oli puolue, ”jossa ei kritiikille ollut paikkaa”.

– Tämä on tosi vakava paikka. Olen saanut olla tässä mukana viisikymmentä vuotta. Varmaan ymmärrätte, että olen nyt todella surullinen siitä, että saadaanko me oikea vaihde päälle. Saadaanko me takaisin keskustalainen kansanliike. Ihmisten liike.

Hän katsoo, ettei puheenjohtajan vaihtaminen yksinään riitä ratkaisemaan puolueen ahdinkoa. Hänen mukaansa ihmiset saadaan takaisin vain silloin, kun rehellisesti kerrotaan, missä keskusta teki väärin.

– Nyt tarvitaan vähän itseruoskintaa. Kerta kaikkiaan. Ihmiset eivät ymmärrä meitä muuten, jos emme ole itsellemmekään rehellisiä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)