Sinuhe Wallinheimo: Yritykset luovat työpaikat, ei hallitus

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan talouden nousu ei poista Suomen ongelmia.

­

– Kasvun viriämisen myötä yhä useammat meistä voi katsoa luottavaisemmin tulevaisuuteen. Työllistyminen vaikuttaa paitsi työtä saaneen arkeen, mutta myös luomalla turvaa hänen läheisilleen, pitkälläkin aikavälillä, Sinuhe Wallinheimo toteaa vappupuheessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän muistuttaa, että työn juhlaa vietetään uudessa tilanteessa. Talous kasvaa ja työllisyysaste on nousemassa hallituksen tavoittelemaan 72 prosenttiin.

– Oppositio on siinä oikeassa, että yksikään hallitus, ei tämäkään, luo uusia työpaikkoja. Niitä luovat yritykset, jotka investoivat ja laajentavat toimintaansa, Wallinheimo toteaa.

Hänen mukaansa voidaan silti sanoa, ettei hallitus ole ainakaan omilla toimillaan ollut kasvun ja työllistämisen esteenä.

– Kannustavalla veropolitiikalla olemme varmistaneet, että Suomessa kannattaa investoida, yrittää ja tehdä työtä. Toisaalta hallitus on tukenut kilpailukykysopimuksella Suomen viennin kasvua.

Sinuhe Wallinheimo varoittaa ajattelemasta, että talouden nousu poistaisi kaikki Suomen ongelmat.

– Pikemminkin tilanne on päinvastoin. Mikään suhdannepöly ei täysin peitä meidän talouden isoja rakenteellisia ongelmia. Niistä väestön ikääntymisestä johtuva työvoiman kutistuminen sekä toisaalta entistä iäkkäämmän väestön tarvitsemien hyvinvointipalvelujen kysynnän kasvu, on niistä kaikkein akuutein ja vaikein.

Poimintoja videosisällöistämme

Wallinheimo listaa hallituksen toimia muun muassa työllisyysasteen nostamiseksi.

– Aktiivimallia parannetaan ja yritysten kynnystä rekrytoida uutta työvoimaa madalletaan. Nuorisotyöttömyyttä torjutaan helpottamalla määräaikaisen työsopimuksen tekemistä yli kolme kuukautta työttömänä olleiden nuorten osalta. Toimi kohdistuu vain niihin syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin, joiden työttömyys uhkaa pitkittyä.

– Yritysten työllistämiskynnystä lasketaan norminpurkuryhmämme esityksestä keventämällä yksilöperusteisen irtisanomisen kriteereitä pienten yritysten osalta.

Irtisanomisen helpottaminen alle 20 työntekijän yrityksissä lievittää Wallinheimon mukaan työllistämiseen liittyvää epävarmuutta ja mahdollistaa uusien työpaikkojen synnyn.

– Asiantuntijoiden mukaan kyseessä on viisinumeroinen määrä uusia työpaikkoja. Niitä kaikkia tarvitaan, jotta se tärkein, eli hyvinvointiyhteiskunnan tuottamien palvelujen rahoitus voidaan turvata.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Wallinheimon mukaan oppositio on kyllä kritisoinut näitä ja kaikki muitakin uudistuksia. Hän huomauttaa, että tällä hallituskaudella on syntynyt 90[nbsp]000 uutta työpaikkaa.

– Sen sijaan oppositio on ollut kovin hiljaa siitä, millä vaihtoehtoisilla tavoilla he olisivat uudistaneet Suomea paremmin tai millaista uudistuspolitiikkaa he haluaisivat harjoittaa tulevalla vaalikaudella.

– Miten esim. Vasemmistoliitto ja SDP lisäisivät työmarkkinoille paikallista sopimista. Entä mitä oppositio sanoo meidän hyvinvointiyhteiskunnan ytimen, eli sosiaaliturvan uudistamisesta.

Mainos