Sinisten Ari Jalonen: Ahvenanmaan Britt Lundberg ei ole suomen kielen yhdenvertaisuuden puolella

Kansanedustaja Ari Jalosen (sin.) mukaan Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmä on vesittämässä ideaa suomesta ja islannista neuvoston työkielinä.

Pohjoismaiden neuvoston istunto pidetään tänä vuonna Helsingissä, Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuonna. Ari Jalosen mukaan yksi tärkeimmistä asioista neuvoston kokouksessa on kysymys suomen ja islannin kielen asettamisesta yhdenvertaiseen asemaan muiden pohjoismaisten kielten kanssa.

Suomen valtuuskunta on alun perin jättänyt aloitteen kaikkien Pohjoismaiden kielten tasavertaisesta asemasta.

– Pohjoismaiden neuvoston ahvenanmaalainen presidentti Britt Lundberg äänesti tätä aloitetta vastaan neuvoston puheenjohtajistossa, mutta lupasi sentään tukea ns. kompromissiesitystä, jossa suomen ja islannin kielistä tulisi kuitenkin virallisia työkieliä. Nyt hän on vetämässä tukensa myös tältä aloitteelta, Jalonen hämmästelee.

Keskiryhmältä on tullut muille ryhmille uusi kompromissiesityksen kompromissiesitys, jossa Lundberg esittää taas uuden kompromissiesityksen.

Jalosen mukaan siinä suomen asettaminen työkieleksi torpataan. Lundbergin ryhmä on esittänyt ryhmille uutta varaumaa, jossa ei enää tueta suomen asettamista työkieleksi. Sen sijaan ehdotetaan, että asia lähetetään takaisin neuvoston puheenjohtajistoon.

– Viimeistään nyt on täysin selvää, että Pohjoismaiden neuvoston presidentti Lundberg ei ole suomen kielen yhdenvertaisen aseman puolella Pohjoismaiden neuvostossa. Tämä on todella surullista ottaen huomioon, että Suomella olisi vaikuttamisen paikka pitäessään neuvoston puheenjohtajuutta hallussaan, Jalonen toteaa tiedotteessaan.

Mainos