Suomen ympäristökeskus Syken mukaan voimakkaiden ja laajojen sinileväkukintojen riski on tänä kesänä itäisen Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan osalta pienempi kuin viime kesänä.
Keskimääräisissä kesän sääoloissa alkavan kesän leväriski on Itämeren pääaltaan pohjoisosassa, pääosassa Saaristomerta ja Selkämeren eteläosassa kohtalainen. Perämerellä ja itäisellä Suomenlahdella riski on vähäinen.
Riskin toteutumisen ratkaisevat kesän sääolot, sillä Itämeren pääaltaan pohjoisosassa ravinnetilanne on samankaltainen kuin vuonna 2018. Moni muistaa tuon vuoden pahana sinileväkesänä, sillä sääolot olivat silloin erittäin suotuisat sinilevälauttojen synnylle.
Suomen lähialueiden sinileväkukintojen riskiarvio perustuu edeltävänä talvena mitattuihin leville käyttökelpoisen typen ja fosforin määriin. Syke ja Ruotsin ilmatieteen ja hydrologian laitos (SMHI) ovat mitanneet talven seurantamatkoilla ravinnemääriä kattavasti.
– Kesäkuun alussa annettu riskiennuste on muistutus potentiaalisista sinileväkukinta-alueista, mutta yksityiskohtaisemman kuvan levätilanteesta saa viikkotiedotteista ja omin silmin, toteaa ryhmäpäällikkö Harri Kuosa Suomen ympäristökeskuksesta.
– Olemme havainneet, että Selkämeren sinileväkukinnat ovat laajentuneet pohjoisemmaksi. Muualla Suomen merialueilla fosforin määrä on vakaa, mutta Selkämerellä se on 2000-luvulla kaksinkertaistunut, hän kertoo.
Sinileväkukinta alkaa yleensä aikaisintaan juhannuksen jälkeen. Kukinnan huippu on Suomen merialueella yleensä heinäkuussa ja elokuun alussa. Levälauttoja voi havaita vielä pitkälle syksyyn, mutta laajemmat kukinnat ovat silloin yleensä jo ohi.
Viime talven sateisuus ja leutous aiheuttivat normaalia voimakkaamman ravinnekuormituksen jokivesistä rannikolle. Ravinnekuormitus lisää Itämeren rehevöitymistä ja siten pitkällä tähtäimellä myös sinilevien massaesiintymisiä.
Yksittäisen talven ravinnekuormituksen ja sitä seuraavan kesän sinileväkukinnan välistä yhteyttä on kuitenkin Syken mukaan yksiselitteisesti vaikea arvioida, sillä ravinteet kiertävät ennen kesää rannikon monimutkaisessa ravintoverkossa.
Sinilevälauttojen muutokset voivat olla nopeita
Avomerellä muodostuneet levämassat voivat kulkeutua lähelle rannikkoa. Sinilevien pintakukinta voi kulkeutua eteläiseen saaristoon ja rannikolle etenkin lounaisten ja eteläisten tuulten vallitessa.
Voimakas tuuli sekoittaa sinilevän pintaveteen, jolloin levä on vaikeammin havaittavissa. Sinilevämassa ei kuitenkaan häviä, vaan tyynellä se nousee taas nopeasti pintaan.
Syken mukaan on hyvä muistaa, että sinilevien runsaus voi vaihdella pienelläkin alueella paljon. Rannikolla ja saaristossa virtausolot voivat kasata sinileviä ja paikalliset ravinnelähteet voivat aiheuttaa leväkukintaa etenkin pitkän tyynen ja lämpimän jakson aikana. Lisäksi tuuli voi kuljettaa sinilevää rantoihin.
Itämeren sinilevät voivat muodostaa erilaisia myrkkyjä ja ihoa ärsyttäviä aineita. Runsaaseen sinilevään on aina syytä suhtautua varoen.